Verkkoprosessien johtaja
Verkkoprosessien johtajan tehtävä on huolehtia viestinnän ja siitä seuraavien mahdollisten toimenpiteiden käynnistämisestä ja kokoamisesta.
Hän toimii aloitteiden tekijänä ja kokoaa viestinnän sisältöjä, viestintätapahtumaa ja työskentelyehdotuksia yhteen, jäsentää niitä.
" Heräsin pyhäinpäivän aamuna kahdeksalta ja muu perhe oli vielä unten mailla. Intouduin katselemaan, mitä 1.satsista oikein kirjoiteltiin. Tällaista sain näkyviin.
Ensimmäinen teema oli, että tietoverkko mahdollistaa ja laajentaa vuorovaikutusta ilman ajan ja paikan rajoituksia. Rajoitukset asettaa tietokoneiden olemassaolo ja käyttö. Aihetta lähestyttiin kuvin:
- kohtuus kaikessa,
- hyvä renki (yksi työ/viihdekalu), huono isäntä (ainut työ/viihdekalu)
- kultainen keskitie
- kriittinen, mutta ei torjuva.
Sanottiin myös, että tietoverkon maailma voi olla joillekin (nuorille) ongelma. Se voi saada aikaan persoonan ja ihmisyyden vinoutumista. Rinnalle tarvitaan tietoverkon (käytön) etiikkaa. Todettiin myös, että tietoverkko mahdollistaa oppimisen, työnteon ja vuorovaikutuksen muutoksen. Verkko jopa lisää kanssakäymistä ja vahvistaa sosiaalisuutta, kun työhön tulee mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia verkon välityksellä: ei enää yksin "sorvin" ääressä.
Tärkeitä kysymyksiä pohdintojenne pohjalta:
tietoverkkokulttuurin muotoutuminen ja sen suhde muuhun kulttuuriin?
mitkä ovat tietoverkkoarvot ja mikä on niiden suhde muihin arvoihin?"
Verkkoprosessien johtajan vaara on, että hän asettuu toisten yläpuolelle oppimestariksi. Verkkoprosessien johtaja "hallinnoi" verkkokanssakäymistä. Hänellä on kokonaisuus sisällöt ja ihmiset hanskassa. Hänen hallinnointinsa voi kuitenkin johtaa siihen, että hän alkaa mestaroida, mistä puhutaan, mitä oikeastaan on sanottu, mikä on kunkin osallistujan tehtävä vuorovaikutuskokonaisuudessa jne. Verkkoprosessien johtajasta tulee kaikkitietävä ja osaava oppimestari, joka ei anna virtaavaa tilaa kanssakäymisen ainutkertaisuudelle.
Verkkotoiminnan vahvistuminen Verkkotoimijaroolit Perusroolien muunnelmia