…päällekkäistä.

 

Verkkokanssakäyminen on päällekkäistä. Se on usean eri tahon ja tehtävän yhtaikaista työstämistä. Verkkotoimijan on käyttäydyttävä kuin kameleontti. Tähän viestiin reagoin tällä tavalla, tuohon taas noin jne.

Verkkokommunikaatioon sisältyvä mahdollisuus ja vaade kerroksellisesta osallistumisesta ihastuttaa ja innostaa: voin tehokkaasti hoitaa monenlaisia suhteita. Monille se on rasittava kokemus. Orientaation yhtaikainen moninaisuus kuluttaa ja vie voimia. Ihmisen mieli voi mennä sekaisin, eikä hän enää kunnolla pystykään toimimaan, vaan lamaantuu tai tulee levottoman kärsimättömäksi.

Kokemusesimerkki:

Avaan tietokoneen ja kytken verkkoyhteyden. Avaan postini. Kaksikymmentäkahdeksan viestiä jenkkien keskustelulistalta internet ja ihminen, erään konsultoitavan johtoryhmän jäseniltä kaksi viestiä. Matti kysyy, mitä te sovittekaan "siitä työstä"? Virtuaalikonsulttikoulutukseen liittyviä viestejä 8, näyttävät koskevan luottamussuhteen syntymistä. Pirjo Varkaudesta kertoo, että "ne ajat pitää sopia nyt heti, muuten kaikki voi mennä sekaisin". Ystäväni Kaija on lähettänyt kuvia kesän taideharrastuksistaan. Pasi on lähettänyt sisältörungon yhteisestä koulutustuotteestamme, ja pyytää siitä kommentteja. Vo (virtual organizations) listalta kuusi viestiä – onkohan niissä kiinnostavia raportteja tai muita lähteitä? Lea on lähettänyt esimieskonsultaatioonsa liittyvän "etätehtävävastauksensa " ehditkö vastata pian kysymyksellä varustettuna.

Aamun hetki: huhhuh ja ihastus, että voi hoitaa ne kaikki tässä ja nyt – mutta ensin haen kupin teetä (tai itse asiassa pannullisen).

 

 

 

Nopeaa   sisältöpalasia   ennakoimatonta    etäistä   julkista   imevää    päällekkäistä   seitsemän..   tunnejännit..