Pekka Ihanainen

0400 540868

Internet ja sen erilaiset kohtaamisfoorumit ovat tulleet yhä jokapäiväisemmiksi. Yrityksillä, organisaatioilla ja järjestöillä on omia tietoverkossa toimivia työskentely- ja vuorovaikutusympäristöjä. Näitä virtuaalisia paikkoja käyttää yhä useampi ihminen.

Tietoverkkoa käytetään pääasiassa tiedon jakeluun ja hakuun. Sen vuorovaikutuksellisen käytön ja hyödyntämisen kuitenkin oletetaan kasvavan niin opiskelussa, jaetussa työn teossa kuin erilaisessa harrastuksellisessa ja vapaa-ajan tekemisessäkin.

Tietoverkon toimivuudella vuorovaikutuksellisena ympäristönä on epäilijänsä. Ehyttä, vaikuttavaa ja pitkäkestoista kohtaamista ei tapahdu. Ihmisten aito vuorovaikutus tapahtuu tietoverkon ulkopuolella – "oikeassa elämässä".

Epäilijät ovat oikeassa, kun sitä sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä, johon vuosituhansia olemme tottuneet, yritetään siirtää tietoverkkoon. Ja kokemattomuuttamme toimimme (aluksi) juuri niin. Miten muuten voisikaan olla?

Kuitenkin tietoverkko on uusi todellisuus ja siellä täytyy oppia olemaan ja toimimaan sen ehdoilla. Muuten ei onnistuta, vaan turhaudutaan ja petytään. Tietoverkkoelämään on suhtauduttava vastaavasti kuin sanomme "live-elämässäkin": maassa maan tavalla.

Tässä kirjasessa valotetaan tietoverkkoa ja siellä käyttäytymistä sellaisena kuin se "oikeasti on", ei "vanhan käyttäytymisen" uutena toteutumisympäristönä. Näkemykset ja kuvaukset perustuvat noin 5 vuoden työskentelyprosessiin, jonka työnimenä on ollut "ihminen verkossa". Käytännössä kysymys on tietoverkossa tapahtuneen projektityöskentelyn, koulutuksen, konsultaation ja harrastuksellisen tekemisen kirjaamisesta käyttöteoriaksi.

Valotus alkaa kommunikatiivisen ja vuorovaikutuksellisen tietoverkon luonteenpiirteiden eli laadun tarkastelulla. Sitten se käsitteellistetään vuorovaikutuksellisen verkon vahvuudeksi: tietoverkko on aidoimmillaan prosessuaalisena paikkana, ei niinkään tiedon varastona ja jakelun välineenä. Prosessuaalisuuden tiivistyksen jälkeen katsotaan tietoverkkoa erityisesti emotionaalisena eli tunteiden ympäristönä, mutta myös omapiirteisenä ratio- eli äly-ympäristönä.

Tietoverkkososiaalisuuden ja –yhteisöllisyyden perustusten katselun jälkeen tarkastellaan verkkopersoonallisuuden, - ja identiteetin sekä erityisesti tietoverkossa tekeytyvien sosiaalisten roolien syntymistä ja luonnetta. Lopuksi kiteytetään ja lavennetaan kirjasen sanoma. Mistä verkkoyhteisöllisyydessä on kysymys? Mitä meidän pitääkään oppia, löytääksemme virtuaalisen elämän sielun?

Kommunikatiivisen tietoverkon luonteenpiirteet

Kommunikaatioon perustuva vuorovaikutuksellinen tietoverkko on erilainen virtuaalinen ympäristö kuin tiedon arkistointiin ja jakeluun perustuva tietoverkko. Viimeksi mainittu on nykyisin ja varmasti jatkossakin vallitsevin toiminta internetin ja muiden virtuaalisten ympäristöjen käytössä. Tietoverkon vuorovaikutuksellinen käyttö kuitenkin lisääntyy koko ajan. Kun tiedon haku ja hyödyntäminen on arkipäiväistynyt, tietoverkon kahden- ja monenkeskiseen viestintään keskittyvä käyttö tulee yhä enemmän virtuaaliseksi tarpeeksi. Moderneina ihmisinä haluamme kohdata toisiamme myös nykyaikaisessa ympäristössä.

Paine virtuaalisten kohtaamisten kasvuun johtaa yhteisöllisyyden virtuaalistumiseen. Se ei tarkoita perinteisen yhteisöllisyyden häviämistä, vaan sitä, että vanhan rinnalle alkaa syntyä uutta. Uusi verkkoyhteisöllisyys kehittyy kuitenkin myös itsenäisenä ja omalakisena vuorovaikutus- ja kohtaamistodellisuutena ja –käytäntönä.

Verkkovuorovaikutuksen ja –yhteisöllisyyden aikakausi on jo alkanut. Siitä seuraa, että on mahdollista yrittää jäsentää, mistä siinä on kysymys, ja tämän jäsennyksen avulla auttaa ihmisiä astumaan tietoverkkojen maailmaan sekä luomaan sitä (verkko)inhimillisemmäksi.

Käytännön kokemukset ovat kertoneet, että kommunikatiivinen ja vuorovaikutuksellinen tietoverkko voidaan ymmärtää seitsemän kokemis- ja käyttäytymisulottuvuuden kautta. Millaista verkkovuorovaikutus on?

Nopeaa, lyhyttä…

Jokainen, joka on hiemankin pitempään osallistunut – joko henkilökohtaisessa kontaktoinnissaan, opiskelussaan tai työtehtäviensä suorittamisessa – sähköpostiviestintään, keskustelulistoille tai yhteisille työskentely-, opiskelu- tai kokemustenvaihtofoorumeille, on huomannut, että vuorovaikutus useimmiten on luonteeltaan keskeytyvää ja häipyvää. Se on hetken kiivasta viestitulitusta, joka sitten sammuu alkaakseen myöhemmin mahdollisesti uudestaan.

Tietoverkkovuorovaikutus on luonteeltaan nopeaa ja lyhyttä, joka purskahtelee jonkin aikaa (yleensä maksimissaan 1-2 viikkoa) ja sitten loppuu kuin veitsellä leikaten. Edellä sanotulla ei kiistetä sitä, että verkkoviestinnässä on myös pitkiä puheenvuoroja ja jäsennettyjä "asiakirjoja". Ne eivät kuitenkaan ole varsinaista verkkovuorovaikutusta, vaan perinteisen kirjeenvaihdon ja sisällöllisten kannanottojen tai dokumenttien vaihdon toteuttamista tietoverkossa. Ja on tietysti erinomaista, että "vanhaa" on mahdollista tehdä uudessa ympäristössä nykyaikaisilla välineillä.

Varsinainen tietoverkkovuorovaikutus on nopeaa reagointia suhteellisen lyhyisiin viesteihin. Jos yhteydenpito muuttuu hitaaksi (useiden päivien tai viikkojen viive vastaamisessa) tai viestit pitkäsisältöisiksi, kanssakäyminen katkeaa ennen kuin se oikeastaan on alkanutkaan. Myös lyhyt ja nopea virtuaalikommunikointi loppuu intensiivipyrähdyksen jälkeen, mutta se jatkuu – todennäköisesti – uuden aiheen kautta tai toisten ihmisten kanssa jossakin uudessa tilanteessa.

Kokemusesimerkki:

Puhuimme eräässä ryhmässä johtajuudesta. Kysyin, miten ymmärrätte virtuaalisen johtajuuden. Kukaan ei vastannut. Lähetin ihmettelyni yhdelle osallistujista. Häneltä sainkin heti vastauksen. Vastasin itse siihen reagoimalla heti. Ja "paluupostissa" – siis melkein heti send/lähetä nappulan painamisen jälkeen sain taas tältä verkkokumppaniltani vastauksen. Tätä jatkui muutaman päivän niin, että henkisesti alkoi läähättää ja samalla oli innostunut. Ja sitten se keskustelumme vaan tyrehtyi. Samanaikaisesti johtajuuskeskusteluryhmässä oli vaihdettu pikapyrähdyksittäin ajatuksia ihmisten ja asioiden johtamisesta, siitä, tarvitaanko enää lainkaan johtajia sekä siitä, eroavatko julkisen ja yksityisen sektorin johtajat toisistaan. Ja joku myös kysyi, miten tehdä portfolion, kun oli ajatellut hakea jotakin johtajan paikkaa.

 

…sisältöpalasia …

Verkkokanssakäymisen keskeytyvyys ja häipyvyys kytkeytyy läheisesti siihen verkkokommunikaation piirteeseen, että verkkoviestinnästä on vaikeaa hahmottaa kokonaisuuksia. Vuorovaikutussisällöt tempautuvat nopeasti uusiin aiheisiin. Edellinen aihe jää kesken, kun siirrytäänkin jo seuraavaan. Asiasta toiseen hypittäessä siitä helposti katoaa yhtenäinen juoni: mistäs tässä nyt puhutaankaan.

"Vähän siitä ja vähän tuosta" sisältöjen välillä saattaa kuitenkin olla jokin punainen lanka, yhteys. Se ei kuitenkaan aina avaudu osallistujille, koska tekstit on perinteisesti mielletty ja rakennettu siten, että ne alkavat, muotoutuvat ja päättyvät "suunnitellun" logiikan mukaisesti. Vuorovaikutuksellisessa verkossa tämä logiikka ei useinkaan ole välittömästi näkyvissä. On vain sisältö- ja aihepaloja, ilman, että ne olisi ajateltu jatkuviksi. Tässä suhteessa verkkoviestintää voikin verrata puheeseen; se on tavallaan kirjoitettua puhetta. Verkon kirjoitettua puhetta ei kuitenkaan sido yhteen kehollisuuden ja äänensävyjen non-verbaaliset viestit, joiden kautta kasvokkainen puhe aina kokemuksellisesti muodostuu enemmän tai vähemmän yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Verkkokommunikaatio koetaan palapeliksi. Jotkut eivät millään jaksa hakea palojen yhteensopivuutta ja heille kommunikatiivinen verkkopalapeli voi olla turhauttavaa. Osaa palojen yhteensopimattomuus ei edes kiinnosta. Heille yksittäisten palojen hetkellisesti kiinnostava muoto ja väritys on riittävää. Toiset taas huomaavat nopeasti palojen yhteyksiä tai sitten he mielessään yhdistävät niitä itselleen kiinnostavalla tavalla yhteen.

Kokemusesimerkki:

Suunnittelimme virtuaalikonsulttia. Yksi sanoi, että pitää kartoittaa eri ihmisten osaamisalueet. Toinen alkoi puhua automaattikonsultista, siis koneesta joka osaisi joka vuorokaudenaikana antaa kysyjälle jonkinlaisen vastauksen. Muutaman ihmisen joukko innostui miettimään automaatin teknistä toteuttamista. Joku kysyi, minkä värinen virtuaalikonsultti on ja yksi kertoi oman näkemyksensä siitä. Eräs riemastui puhumaan konsultaation tarpeesta autokaupan alueella. Sitten tuli hiljaisuus. Idea virtuaalikonsultista alkoi elää?

 

…ennakoimatonta…

Verkkokommunikaation lyhyyden, nopeuden, keskeytyvyyden ja osittaisuuden rinnalla kulkee myös kokemus verkkokanssakäymisen yllätyksellisyydestä. Edellä ollutta palapelivertausta jatkaen jotkin sinänsä irralliset kommunikaatiosisällöt saattavatkin yhtäkkiä loksahtaa yhteen, paikalleen niin kuin palat vahingossa palapeliä tehtäessä.

Verkkokanssakäymisen luonteeseen kuuluu, että sen sisällä on aina yllättäviä käänteitä odottamassa huomaajaansa. Verkkoviestintä rakentuu yllätyksiin ja jos osallistuja ei ole siihen tottunut tai varautunut, hän kokee usein olevansa hukassa – "en löydä tästä mitään mieltä!"

Odottamattomat käänteet ovat kuitenkin mahdollisuuksia oivalluksiin. Verkkokanssakäymisen yllätyksellisyys voi tuottaa "kvanttihyppymäisiä" kokemuksia, kun osallistuja on avoin ja herkkä odottamattomuuksille – tajuntaan tuleekin aivan uusi näky tai sisältömaisema.

Kokemusesimerkki:

Oltiin jo pitkään mietitty yhdessä, mitä tarkoittaa "ihminen verkossa". Meitä oli neljän ihmisen joukko siinä mukana. Oltiin löydetty omista verkkotyöskentelykokemuksistamme, että joo – lyhyttä, nopeaa, pirstaleista, keskeytyvää ja uudelleenpulpahtelevaa verkkotyöskentely ainakin on. Nämä löydöt kyllä veivät meiltä aikaa puolitoista vuotta. Ei uskoisi! Monta alkua ja uudelleenalkua tuona aikana oli ollut.

Vahvasti oli tuntunut siltä, että jäljillä tässä ollaan. Tosiaankin tehdään ihan perustyötä: ihminen verkossa on ydinjuttu, kun hienolle teknologiselle rakenteelle ja laitteistolle halutaan saada ja antaa koskettavaa sisältöä. Arvot ovat muuttumassa informaatioteknologiankin alueella, joku totesi.

Ja siinä se oli! Mitkä ovat tietoverkkokulttuurin ja –kommunikaation arvot? Uusi havainto ja selvitettävä asia!

 

…etäistä…

Ollessamme verkkovuorovaikutuksessa toistemme kanssa, emme fyysisesti kohtaa toisiamme. Tämä tekee kanssakäymisestä etäisen: kumppanit ovat tuolla jossakin.

Toiset ihmiset kokevat etäisyyden vieroittavaksi, eivätkä he oikein halua olla tekemisissä "tuntemattomien" ihmisten kanssa. On vaikeaa ilmaista itseään, tuntemuksiaan ja ajatuksiaan näytöllä näkyvälle tekstille; on vaikeaa tunnistaa kanssaihmisiä kirjoituksen pätkistä.

Monet kuitenkin kokevat ja nimenomaan ovat ihastuneita siitä, että tietokoneen avulla etäällä olevat ihmiset tulevat heti tavoitettaviksi. Tuntuu, että he ovat fyysisestä etäisyydestä huolimatta lähellä. Välimatkan katoaminen verkon välittämänä ei kuitenkaan kumoa sitä kaipausta, mikä meillä ihmisillä on. Myös verkkokumppanin kanssa haluasi joskus istua alas ihan kasvokkain. Toisaalta kuitenkin syntyy myös kokemuksia, että verkkotuttuja tai –opiskelu- ja –työtovereita ei oikeastaan haluaakaan tavata kasvotusten. Sitä vaan haluaa säilyttää sellaisen yhteyden, mikä verkon välittämänä on syntynyt.

Verkkokanssakäymisen fyysinen välimatka tuottaa ihmisille sekä vieraannuttavia poissaolokokemuksia että koskettavia läsnäolokokemuksia. Se, miten verkkoetäisyyden tai –läheisyyden kokee, on paljolti kiinni sekä siitä millaiseen vuorovaikutukseen persoonallisuutemme on rakentunut että siitä, kuinka olemme oppineet kohtaamaan toisiamme tietoverkossa.

Kokemusesimerkki:

"Pitäisi tavata", kirjoitin. "Joo, olisi tosiaan hyvä, niin voitaisiin koota vähän yhteen näitä asioita", hän vastasi. Harmitti, kun tuo yhteistyökumppani oli niin etäällä. Tapaamisessa kuluisi kaksi päivää.

Ehdotin, että tehdään puoli päivää samanaikaisesti "sen aiheen " kanssa hommia. Niin teimme: sähköpostiviestejä, lyhytsanomia, puhelinkeskusteluja. Niinä tunteina ei huomannut, että välillämme oli satoja kilometrejä. Olimme virtuaalisesti samassa tilassa ja saimme aikaan paljon tuloksia. Tuntui hyvältä.

Mutta noiden intensiivituntien jälkeen olisi taas halunnut tavata ihan oikeasti, vaikka juoda kahvit yhdessä ja rupatella niitä näitä.

 

…julkista…

Verkkoviestinnän yksi olennainen piirre on, että viestit dokumentoituvat niin vastaanottajalle kuin lähettäjällekin. Fyysisiin tapaamisiin verrattuna ne eivät haihdu yhteiseen vuorovaikutusilmaan, vaan ne jäävät uudelleenkatsottaviksi. Niitä voi palata tarkastelemaan jälkikäteen: "mitähän siinä sanottiinkaan?", "mitä hän kertoikaan?"

Verkkokommunikaatiossa monet ihmiset joko tietoisesti tai tiedostamattomattaan tunnistavat tämän dokumentoituvuuden. Sen takia osa harkitsee perusteellisesti sanomisiaan ja on varovainen siinä, mitä ilmaisee. Joillekin omat viestit palautuvat verkkovuorovaikutuksessa "käsittämättömällä tavalla" tulkittuna, ja tällainen palaute aiheuttaa pidättyvyyttä sen suhteen, mitä itsestään ja ajatuksistaan ilmaisee.

Viehättyminen verkon kasvottomuuteen saa aikaan myös sitä, että nopeassa ja sykkivässä verkkoviestinnässä tulee puhuttua, mitä sylki suuhun tuo. Ei tule ajatelleeksi, että sanat jäävät näkyviin ja että ne ehkä kertovat meistä sellaista, mitä emme haluaisi toisille itsestämme viestiä. Tai sitten ne ilmaisevat jotakin sellaista, mitä emme ole itsestämme tienneetkään.

Verkkokanssakäymiseen sisältyvä mahdollisuus ainakin jonkinasteiseen anonyymisyyteen saa aikaan myös sen, että voin verkossa sallia itsestäni näkyväksi sellaista, mitä kasvokkaisessa kanssakäymisessä en antaisi itsestäni näkyä. Verkkokanssakäyminen pakottaa osallistujia näkyviksi ja tarkkailtaviksi, mutta se myös kirvoittaa ilmaisemaan itsestään sellaista, mitä ei muuten ehkä näyttäisi. Tämä verkon piirre tekee toiset araksi, toiset taas hullaantuvat siitä.

Kokemusesimerkki:

Erään yhteistyökumppanin kanssa syntyi erimielisyyttä rahallisista korvauksista, jotka sovituista töistä maksettaisiin. Erimielisyys johti arviointeihin toimintojen motiiveista ja periaatteista. Ja vahvaan tunneilmaisuun: "olet paljastanut karvasi!" Kun nämä kumppanit kerran tapasivat kasvotusten, toisella oli sähköpostikeskustelu paperitulosteena mukanaan ja oma tulkinta sen kulusta punakynällä merkittynä osoitettuna.

 

…imevää…

Jos verkkokanssakäyminen tuntuu vieraalta, jos ihminen kokee, ettei hän ole siinä omillaan, tietoverkosta ei helposti tule hänelle vuorovaikutus- ja kohtaamisympäristöä. Hän torjuu sen, ehkä arvostelee sitä ja korostaa "aidon kohtaamisen" paremmuutta.

Monet kuitenkin ovat löytäneet vuorovaikutuksellisen ja kommunikatiivisen tietoverkon. Se jotenkin kiihottaa ja vetää mukaansa. Täytyy käydä tarkistamassa, onko saanut sähköpostia, onko keskustelufoorumille tullut uusia puheenvuoroja, onko yhteistä tehtävää työstetty eteenpäin yms. Verkkoviestit myös kiihottavat osallistumaan: "tähän on heti vastattava", "tuosta olen kyllä eri mieltä", "minä haluan työstää tätä aihetta tähän suuntaan" – ja sitten vaan kiihkeästi kirjoittamaan, joko välittömästi tai harkinnan jälkeen.

Kun on antautunut verkkokanssakäymiseen, se pitää otteessaan. Tämä verkon vangitsevuus voi kuitenkin olla kahdenlaista. Joillekin se on pakko – on vain oltava mukana. Toisille se on "hallittua", oma tahto ja kiinnostus määrittelee, mihin ja millä tavalla haluaa osallistua. Usein liikutaan pakon ja hallinnan ulottuvuudessa. Välillä sitä vaan huomaamattaan tempautuu mukaan ja sitten taas löytää omien voimavarojensa ja intressiensä mukaisen osallistumistavan.

Kokemusesimerkki:

Työskentelen tietokoneellani. Arkirutiineja hoitelen. Aina välillä on käytävä katsomassa, onko tullut uusia sähköpostiviestejä. Huomaan myös, etten malta olla menemättä Duuniin katsomaan, mitä keskusteluryhmissä on tänään puhuttu. Minulla on – tietysti – omat suosikkiwww-sivuni. Niillä käyn päivittäin. Ja aina silloin tällöin etsin mieliaiheistani kuten tunteista sekä hiljentymisestä, vuorovaikutuksesta ja luomisesta hakukoneilla mahdollisia uusia tai päivitettyjä verkkosivuja ja niiden vuorovaikutteisia palstoja.

 

…päällekkäistä

Jokapäiväiseksi tulleelle verkkoviestinnälle on ominaista, että esimerkiksi avatessaan sähköpostinsa, sieltä löytää useita sisällöltään erilaisia viestejä. Toiset niistä edellyttävät välitöntä vastaamista, toisiin reagoimista voi siirtää myöhempään ajankohtaan ja osan voi ehkä jättää kokonaan huomioimatta.

Viestien ja niihin liittyvien vastaamisodotusten sekä viestit lähettäneiden ihmisten erilaisuus merkitsee sitä, että verkkoaktivisti on samanaikaisesti tekemisissä monenlaisten haasteiden ja ihmisten kanssa. Osallistuva mieli on ikään kuin yhdellä kertaa viritettävä usealle eri aihe- ja taajuusalueelle.

Verkkokanssakäyminen on päällekkäistä. Se on usean eri tahon ja tehtävän yhtaikaista työstämistä. Verkkotoimijan on käyttäydyttävä kuin kameleontti. Tähän viestiin reagoin tällä tavalla, tuohon taas noin jne.

Verkkokommunikaatioon sisältyvä mahdollisuus ja vaade kerroksellisesta osallistumisesta ihastuttaa ja innostaa: voin tehokkaasti hoitaa monenlaisia suhteita. Monille se on rasittava kokemus. Orientaation yhtaikainen moninaisuus kuluttaa ja vie voimia. Ihmisen mieli voi mennä sekaisin, eikä hän enää kunnolla pystykään toimimaan, vaan lamaantuu tai tulee levottoman kärsimättömäksi.

Kokemusesimerkki:

Avaan tietokoneen ja kytken verkkoyhteyden. Avaan postini. Kaksikymmentäkahdeksan viestiä jenkkien keskustelulistalta internet ja ihminen, erään konsultoitavan johtoryhmän jäseniltä kaksi viestiä. Matti kysyy, mitä te sovittekaan "siitä työstä"? Virtuaalikonsulttikoulutukseen liittyviä viestejä 8, näyttävät koskevan luottamussuhteen syntymistä. Pirjo Varkaudesta kertoo, että "ne ajat pitää sopia nyt heti, muuten kaikki voi mennä sekaisin". Ystäväni Kaija on lähettänyt kuvia kesän taideharrastuksistaan. Pasi on lähettänyt sisältörungon yhteisestä koulutustuotteestamme, ja pyytää siitä kommentteja. Vo (virtual organizations) listalta kuusi viestiä – onkohan niissä kiinnostavia raportteja tai muita lähteitä? Lea on lähettänyt esimieskonsultaatioonsa liittyvän "etätehtävävastauksensa " ehditkö vastata pian kysymyksellä varustettuna.

Aamun hetki: huhhuh ja ihastus, että voi hoitaa ne kaikki tässä ja nyt – mutta ensin haen kupin teetä (tai itse asiassa pannullisen).

 

 

Seitsemän kokemusta tietoverkosta

Kohtaaminen ja vuorovaikutus tietoverkossa voidaan siis kiteyttää seitsemäksi kokemukseksi. Kommunikatiivinen tietoverkko koetaan hektiseksi eli nopeatempoiseksi, fragmentaariseksi eli pirstaleiseksi, yllätykselliseksi, etäiseksi, paljastavaksi, vangitsevaksi ja kerrokselliseksi. Edellä on tarkasteltu näitä kokemuksia, mutta ne tiivistetään vielä määritelmänomaisiksi kuvauksiksi. Kommunikatiivinen tietoverkko on

Nopeatempoinen: Tietoverkkokommunikaatio on luonteeltaan lyhyttä ja nopeaa, ja jos ne eivät toteudu, kanssakäyminen keskeytyy tai tyrehtyy. Kiihkeä lyhyys, nopeus, keskeytyminen ja häipyminen ovat tietoverkkokanssakäymisen kokemuksellisia piirteitä – tietoverkkokommunikaatio on hektistä. Se purskahtelee ja ryöppyää jonkin aikaa ja sitten taas katoaa näkyvistä ilmestyäkseen esille ehkä uudessa muodossa tai jossakin toisessa kanssakäymisyhteydessä.

Pirstaleinen: Useinkaan kanssakäyminen ja yhteydenpito ei rakennu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolla on selvä alku, keskivaihe ja loppu sekä niihin kutoutuva sisällöllinen yhtenäisyys. Kokemuksellisesti kanssakäymisellä tuntuu olevan useita alkuja, jotkut yhteydet pysyvät "keskivaiheessaan" alkamatta tai päättymättä vain hävitäkseen aikanaan kommunikaatioyhteydestä. Ja usein sisällöllinen kommunikaatio loppuu ennen kuin se oikeastaan on alkanutkaan. Tämä on eräänlaista häipyvän ja aaltoilevan kommunikaatioympäristön sisällöllistä rakenteettomuutta.

Yllätyksellinen: Sitä, mitä tietoverkossa tapahtuu tai tulee tapahtumaan, on vaikea ennakoida, tai ennakointi on vaikeampaa kuin kasvokkaisessa kommunikaatiossa: tunne- ja aikomusviestit täytyy tulkita tekstillisistä sanomisista ja sanomattomuuksista, emotionaaliset ja intentionaaliset viestit ovat ohuempia. Kasvokkaiseen kommunikaatioon verrattuna tietoverkkokommunikaatiosta puuttuu sosiaalinen viitekehys, joka sitoo ja ohjaa odotuksiamme. Toisaalta toimijoina meiltä puuttuu niin ikään ohjaava viitekehys. Tämä tekee tietoverkkotyöskentelystä yllätyksellistä. Tätä piirrettä voi kuvata myös niin, että monet asiat tekevät verkossa kvanttihyppymäisiä siirtymiä ja samalla muuntuvat kokonaan. Tämä muuntuminen on omiaan tuottamaan innovaatiota ja sillä tavoin voi syntyä aidosti uutta.

Etäinen: Kanssakäymisen tekijät ovat jossakin siellä tai tuolla - verkossa, mikä on itse asiassa vaikea määrittää olinpaikaksi. He eivät ole kokemuksellisesti välittömästi samassa tilassa toimijan kanssa muuten kuin hänen mielessään. Etäisyys tuo tietoverkkokanssakäymiseen sekä kaipauksen että vapauden kokemuksen, usein vieläpä samanaikaisesti. Lähentymisen ja etääntymisen vastakkaisvoimat vaikuttavat meihin .

Paljastava: Tietoverkko kommunikaatioympäristönä on paljastava. Kommunikaation dokumentoituvuus sekä sen muotoutuminen yksilöiden henkilökohtaisten tulkintojen varaan (yksin tietokoneen äärellä tekemässä havaintoja ja tulkintoja toisista) saa aikaan sen, että reaktiot, toimintatavat ja myös arvostukset ja tunnevirittymiset jäävät näkyviin ilmauksiimme. Verkossa paljastavaa on siis tyyli, sanavalinnat, painotukset, sanomatta jättämiset. Paljon tapahtuu myös ns. "väistämistä", jolloin jokin asia sivuutetaan , vaikka se olisi tärkeä tai vaikka sen tiedetään olevan viestin lähettäjälle tärkeä.

Paljastavuus, tietoisuus verkon julkisesta ja dokumentoivasta luonteesta, voi tuottaa kokemuksen ja tunteen "henkisestä alastomuudesta".

Vangitseva: Tietoverkko kokemisympäristönä on vangitseva. Se ikään kuin vetää puoleensa ja pitää ihmisiä heidän sitä huomaamatta otteessaan. Tämä voi johtaa verkkoriippuvuuteen, addiktioon. Mutta vangitsevuus on myös mielenkiintoa, verkko mahdollistaa kiinnostavia yhteyksiä ja kohtaamisia, joita niin uteliaisuutensa ja viihtyvän tyydyttyneisyytensä kuin kiinnostuneen tavoitteellisuutensa vuoksi haluaa pitää yllä. Jos tietoverkkokanssakäymisen ei kosketa, silloin verkon vangitsevuus aikaansaa vastakuvaansa: kiinnostamattomuutta, yhdentekevyyttä, poistumista ja ehkä suoranaista torjuntaa.

Kerroksellinen: Kun tietoverkkotyöskentelyä ja toimintaa tarkastellaan aikakokemuksena, niin siinä valmistelen ja toteutan samanaikaisesti useita tapahtumia ja kontakteja. Tämä ajallinen yhtaikaisuus tuottaa sekä tehokkuus- että ylikuormitustuntemuksia - tuntuu että tekee paljon, mutta toisaalta ohjautuu usein "tässä ja nyt -periaatteella". Tietoverkon kerroksellisuus toteutuu myös kohdattavien ihmisten päällekkäisyytenä: kokemuksellisesti olen samanaikaisesti tekemisissä eri asiayhteyksissä olevien ja tunneviritykseltään erilaisten ihmisten kanssa.

Verkkokanssakäymisen tunnejännitteet

Viestintä ja käyttäytyminen tietoverkossa on mustavalkoista. Siihen tempautuu mukaan ja sitten elää toteutuvissa verkkohetkissä tai sitten väsyy tai saa tarpeekseen ja vetäytyy pois. Verkkokanssakäymisen yleistä tunnekenttää voikin kuvailla siirtymiseksi vimmasta turhautumiseen, kiinnostuksesta välinpitämättömyyteen sekä voiman tunnosta ja eräänlaisesta itsensä omistamisesta saamattomuuden ja koskettamattomuuden tuntoon, ja päinvastoin. Verkkoelämä usein toteutuu näiden emotionaalisten äärikokemusten kautta.

Kun verkkovuorovaikutuksen tunnejännitteitä tarkastellaan edellä kuvattujen seitsemän kokemuksen sävyttämänä, tunnevirittyminen ja –liike tapahtuu seuraavasti.

Nopeatempoisuus saa aikaan emotionaalista käyttäytymistä, joka liikkuu levottomuuden tunteesta levollisuuteen ja päinvastoin. Pirstaleisuus herättää liikkeen herkästä kokonaisuuksien vaistoamisesta piittaamattomuuteen tai sisältöjen välisten yhteyksien tajuamattomuudesta niiden hienovaraiseen havaitsemiseen. Verkkovuorovaikutuksen yllätyksellisyys nostattaa intuitiivisia oivalluksen elämyksiä, mutta myös ikään kuin hukkumista odottamattomuuksiin, hukassa oloa.

Fyysisen kohtaamattomuuden puuttuminen, viestinnän etäisyysluonne saa osallistujissa aikaan toisaalta poissaolemisen tuntemuksia, toisaalta läsnäolokokemuksia – kumppanit ovat etäällä, mutta kokemuksellisesti lähellä. Paljastavuus vie verkkoihmiset rohkeaan itsensä ilmaisemiseen tai se saa heidät pidättyviksi. Tunneskaala liikkuu välittömyyden ja pidättyvyyden ulottuvuudessa. Verkon vangitsevuus taas vetää toisessa ääripäässään emotionaaliseen riippuvuuteen, toisessa osallistujat kykenevät pitämään imun hallittuna mielenkiintona.

Päällekkäisyys ja moninainen samanaikaisuus pakottaa verkkokanssakäymisen liikkeeseen kuormittumisen ja uupumisen tunnetiloista kaaoksen hallinnan ja tasapainon tunnetiloihin.

Nämä emotionaalisen virittymisen ääripäät (levollisuus -levottomuus, herkkyys-piittaamattomuus, intuitiivisuus - hukassaolo, läsnäolo -poissaolo, välittömyys - pidättyvyys, kiinnostuneisuus - riippuvuus ja tasapaino - kuormittuminen) ovat tuttuja kaikille tietoverkossa työskenteleville, opiskeleville ja harrastaville ihmisille.

Levollisuus nopeatempoisessa liikkeessä viestistä ja viestisisällöstä toiseen merkitsee sitä, että jotkut viestit koskettavat verkkotoimijaa ja hän reagoi niihin jotenkin, ja toiset taas eivät kosketa häntä ja ne hän sivuttaa niistä häiriintymättä. Levottomuus taas merkitsee sitä, että verkossa toimiva kokee vain hektisen viestintäliikkeen, eikä hän pysty liittymään varsinaisiin viesteihin tai jättämään rauhassa niitä huomiotta. Näin levottomuuden tunne kohoaa koetusta sisällyksettömyydestä.

Pirstaleinen herkkyys tarkoittaa sitä, että verkkotoimija on valpas huomaamaan ja luomaan sirpalesisällöistä kokonaisuuksia – herkkyys on valppautta. Fragmentaarisuuden kohtaamisen vaikeus taas voi johtaa piittaamattomuuteen. Se on tunteena torjuntaa - "ei kuulu minulle, ei kiinnosta, olkoon".

Yllätyksellinen intuitiivisuus on emotionaalisena tilana luottamista siihen, että sisällöissä voi olla arvokkaita ituja ja alkuja. Yllätyksellisyyteen liittyvä hukassa olo liittyy tyhjyyden tunteeseen – "ei tuossa ole mitään (mieltä)".

Etäisessä läsnäolossa vallitsee tunne itsensä jakamisesta ja antamisesta toisille sekä tunne sielullisesta kosketuksesta ja yhteydestä toisiin verkkoihmisiin. Etäinen poissaolo taas liittyy vierauden tunteeseen, siihen ettei toisiin saa yhteyttä, että he eivät kosketu.

Paljastava välittömyys on rohkeaa itsensä ilmaisemista ja uskallusta olla oma muuntuva itsensä. Pidättyvyys liittyy itsestään kertomisen ja julkisesti näkyväksi tulemisen pelkoon . Se voi olla myös laskelmointia, tavallaan pelon järkeistämistä siten, että kertoo itsestään vain sellaista, jonka tulkitsee itselleen edulliseksi.

Vangitseva kiinnostus on tunnetilana kontrolloitua innostusta. Osallistuja sallii itsensä tulla vietellyksi johonkin kiinnostavaan mukaan. Riippuvuudessa taas ei ole emotionaalista itsekontrollia, vaan ´pakonomainen tarve pysyä mukana´ on vallitseva tunneviritys.

Kerroksellinen tasapaino on samanaikaista hallinnan, tehokkuuden ja järjestyksen tunnetta. Asiat ja ihmiset ovat kohdallaan – "homma pelaa". Kuormittumista taas kuvaavat väsymyksen ja jaksamattomuuden tunteet sekä voimattomuus, joka alkaa ahdistaa.

Alkaessaan syvemmin ja perusteellisemmin tajuta tietoverkon kokemuksellista luonnetta, ihmiset oppivat hektistä levollisuutta, fragmentaarista herkkyyttä jne. Ihmisten taito olla ja käyttäytyä verkossa vahvistuu. Hektisen levollisuuden jne. kehittymistä käsitellään tarkemmin luvussa "Verkkotyöskentelyn vahvistuminen".

Ihmiset, jotka aloittavat verkkoelämäänsä ja –työskentelyään, usein taas kokevat verkkokanssakäymisen levottomana, suhtautuvat siihen piittaamattomasti, kokevat olevansa hukassa ja poissaolevia, ovat pidättyvä ja tasapainottomia tai sitten he tempautuvat riippuvuuden kahlein verkon vangitsevuuteen mukaan.

Kasvokkaisen kohtaamisen puuttuminen saa aikaan levottomuus-, tasapainottomuus- jne. kokemukset. Verkossa ihmisillä ei ole sitovaa ja eheyden tunnetta tekevää ilmeiden, eleiden, äänensävyjen yms. kirjoa läsnä. Heillä ei ole kehollisuuden ja kasvojen luomaa yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta. Siksi he kokevat verkkokanssakäymisen kohtuuttoman levottomana, suhtautuvat siihen helposti piittaamattomasti, kokevat itsensä tai toiset hukassa- ja poissaoleviksi, ovat pidättyviä ja kuormittuvat kanssakäymisen runsaudesta ja ehkä tulevat väärällä tavalla riippuvaisiksi verkkovuorovaikutuksesta.

Kun ihmiset löytävät itseään verkkoihmisinä, joilla ei tarvitse olla kehoa ja kasvoja, vaan ikään kuin vihjeellisesti identifioituva verkkopersoona, he eivät enää kohtalokkaasti häiriinny tai vaivaannu verkkokanssakäymisen nopeatempoisuudesta, kerroksellisuudesta jne., vaan he osaavat olla nopeatempoisuudessa levollisia, kerroksellisuudessa tasapainoisia jne.

Toiminnallinen verkko viittaa verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja yhteistyöskentelyyn. Verkon käyttöä tiedon varastointipaikkana ja jakelukanavana taas voidaan kutsua passiiviseksi tai yksisuuntaiseksi tietoverkoksi erotukseksi toiminnallisesta tietoverkosta.

Toiminnallista tietoverkkoa luonnehtii edellä kuvatut seitsemän kokemuksellista luonteenpiirrettä sekä niihin kutoutuva emotionaalisuus. Kun passiivista tietoverkkoa pitää koossa ja sen vahvuutta on tiedon jäsentäminen ja sen näyttäminen rakenteiden avulla niin toiminnallisen tietoverkon vahvuus on sen prosessuaalisuus.

Toiminnallinen tietoverkko perustuu osallistujien vuorovaikutukseen, joka on aina hyvin herkkä yksilöiden reaktioille ja käyttäytymiselle. Sitä ei voi rakenteistaa, vaikka tietysti itse vuorovaikutusväline on aina jotenkin rakenteistettu. Vuorovaikutuksen toteuttamiselle on annettu puitteet ja muodot, esimerkiksi verkkoyhteisön toiminnalliset rakenteet ja visuaalinen ilme (Bisnesfi, Njetnet, Nicehouse yms.)

Toiminnallinen tietoverkko on hallitsematon. Se on juuri sitä, mitä yksilöt vuorovaikutukseen tuovat. Hallitsemattomuuteen liittyy se, että asemiin perustuvat hierarkiat ovat tietoverkkovuorovaikutuksessa vieraita. Tietoverkossa korostuu osallistujien tasavertaisuus ja hierarkiattomuus.

Vuorovaikutuksen hallitsemattomuus (se, että vuorovaikutus etenee omalla ainutkertaisella tavallaan) ja osallistujien asemaan perustuvan vallan puuttuminen ovat toiminnallisen tietoverkon prosessuaalisuuden ytimessä. Niiden pohjalta tietoverkkokanssakäymisestä ja –työskentelystä muodostuu ensi sijaisesti osallistujayksilöiden kokemusten ja näkemysten vaihtotapahtuma, prosessi.

Nämä tapahtumat toimivat osallistujien uudelleenajattelun ja toisinkokemisen käynnistäjinä. Niiden myötä tapahtuu vallitsevien näkemysten ja tottumusten uusintamista sekä yksilöissä olevien resurssien tulemista jaetuksi voimavaraksi.

Esimerkiksi näkemys, että tietoverkkokanssakäymisessä ei juurikaan ole tunteita, on monien ihmisten kohdalla tietoverkossa tapahtuneitten prosessien myötä muuttunut päinvastaiseksi. Vuorovaikutuksellinen tietoverkko onkin hämmästyttävän emotionaalinen. Linux käyttöjärjestelmän kehittäminen taas on tunnetuin esimerkki siitä, miten yksilöresurssit tulevat verkossa jaetuksi voimavaraksi.

Hallitsematon ja rakenteeton prosessi tarvitsee vetäjiä. Sen "tuloksellisuutta" vauhdittaa ohjaajien olemassolo. Nämä "johtajat" eivät kuitenkaan pysty toimimaan vuorovaikutteisessa tietoverkossa asemaan perustuvan hierarkisen vallan, vaan prosessuaalisen vallan avulla. Heidän työkalujaan ovat aloitteellisuus (kysymykset, juonnot, kommentit), vietteleminen eli mukaan tempaaminen (puheenvuorot, jotka tekevät osallistumisen houkuttelevaksi; paljastetaan jotakin, mutta ei kaikkea) sekä taukojen taju (annetaan prosessin "oikeassa kohdassa" levätä).

Väitettäessä toiminnallista tietoverkkoa prosessuaaliseksi, voidaan kysyä, että eikö myös kasvokkain tapahtuva kohtaaminen ja työskentely ole viime kädessä prosessuaalista. Väite pitää paikkansa, mutta kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa suora kehollinen viestintä ja äänensävyt saavat aikaan tunteiden tietoista ja alitajuista kontrollia. Verkkovuorovaikutuksessa, jossa ei ole mukana välitöntä kehollisuutta, ollaan suoraan tekemisissä vain omien tunteiden kanssa – ja myös reagoidaan niiden pohjalta. Tässä mielessä – vähäisemmän tunnekontrollin takia – verkkokanssakäyminen on vahvemmin emotionaalista kuin kasvokkainen vuorovaikutus ja siksi se on luonteeltaan prosessuaalisempaa kuin fyysinen kanssakäyminen.

Toiminnallinen tietoverkko on siis ytimessään prosessuaalinen. Tämä on merkittävä havainto siksi, että vaikuttavan ja tehokkaan verkkotyöskentelyn ja –kohtaamisen täytyy tukeutua ensi sijaisesti prosessuaalisuuteen. Se täytyy sallia ja sitä pitää tukea. Muuten verkkotoiminta tyrehtuu tai supistuu vain yksipuoliseksi tiedon hakemiseksi ja jakelemiseksi.

Ei vain väline, vaan ennen kaikkea ympäristö

Tietoverkon käyttö voidaan ymmärtää ja toteuttaa kahdella tavalla. Kun sitä käytetään tiedon jakeluun ja hakemiseen, se on väline. Tämä välineellisyys voidaan kuitenkin ymmärtää tietoverkon ainoaksi käyttötävaksi. Silloin ajatellaan, että se toiminta ja sosiaalisuus, joka perinteisesti on toteutettu kasvokkain, voidaan siirtää tietoverkkoon.

Tietoverkon välineellinen käyttö on mielekästä juuri tiedon jakelemisena ja hakemisena. Siirryttäessä vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon tietoverkon ymmärtäminen välineellisesti kaventaa tietoverkon mahdollisuuksia, kun vanha sosiaalisuus yritetään pakottaa uuteen muottiin.

Tietoverkon prosessuaalisuuden oivaltaminen merkitsee, että tietoverkkoviestintä (sähköposti, listat, erilaiset keskustelu- ja työskentelyfoorumit) ymmärretään ympäristöksi. Tietoverkko on uusi vuorovaikutus- ja viestintäkonteksti; tavallaan uusi manner ja kulttuuri, joka on opittava tuntemaan ja jossa on opittava käyttäytymään.

Prosessuaalinen tietoverkko on tila, ympäristö tai jopa paikka, jossa kohdataan toisia ihmisiä sekä tunnetaan ja koetaan. Se ei ole vain hyödynnettävä väline tai resurssi, vaan virtuaalinen maailma, jossa syntyy sosiaalisia suhteita ja yhteisöjä. Tietoverkkoon mennään, sitä ei vain hyödynnetä!

Toiminnallisen tietoverkon rakenteetkin ovat prosessuaalisia. Tämä tarkoittaa sitä, että vuorovaikutukseen tukeutuvassa tietoverkossa rakenteiden pitää olla joustavia. Niiden täytyy voida muuttua vuorovaikutuksen (prosessin) etenemistä vastaavalla tavalla. Jos toiminnallisen tietoverkon rakenteet ovat jäykkiä ja pysyviä, ne menettävät koskettavuutensa, eivätkä ihmiset tule mukaan sellaisiin toimintarakenteisiin.

Verkkotoiminnan prosessuaalisen luonteen tajuaminen merkitsee, että verkkotoimintaa ei sidota jäykillä kaavoilla ja tiukoilla ennakkosuunnitelmilla. Toiminta itse tuottaa tilannesidotut toimintamallit ja –tavat. Prosessuaalisessa verkkotyöskentelyssä pitää rohkaistua luopumaan mallintamisista ja suostua heuristisiin, toiminnasta syntyviin ja uudelleen muotoutuviin rakenteisiin. Edellä sanottu edellyttää teknisiltä verkkoratkaisuilta toimivia muokkausmahdollisuuksia.

Prosessuaalisuutensa vuoksi kommunikatiivinen ja vuorovaikutuksellinen tietoverkko on hyvin vahvasti emotionaalinen. Väite tietoverkon emotionaalisuudesta on kuitenkin hämmentävä, koska sitä on voimakkaasti pidetty teknisenä ja sen vuoksi tavallaan maskuliinisena, kylmän rationaalisena toimintaympäristönä.

Tietoverkon emotionaalisuus merkitsee sitä, että kanssakäymistä kuljettavat tunteet. Edellä toiminnallisen verkon emotionaaliseksi perustaksi kuvattiin vimman – turhautumisen, kiinnostuksen – välinpitämättömyyden, voiman tunnon – saamattomuuden tunnon sekä itsensä omistamisen – koskettamattomuuden tunnejännitekentissä liikkuminen.

Kun yksilö menee mukaan johonkin verkkotapahtumaan – keskustelulistalle, www-foorumille, työskentelyprojektiin tms. – hän voi aluksi olla tavattoman innostunut esittämään mielipiteitään tai seuraamaan toisten vuoropuhelua. Innostusta sävyttää vimmainen listan seuranta tai omien ajatusten esittäminen. Hän haluaa olla koko ajan läsnä. Intensiivinen osallistuminen kuitenkin tyrehtyy yleensä viikon tai kahden kuluessa. Vimmaa seuraa turhautuminen, vuorovaikutus ehkä loppuu kokonaan. Uusi vimma voi kuitenkin alkaa (odottamatta) toisessa tilanteessa ja toisena ajankohtana samassa tai eri verkkoympäristössä.

Vimmaan liittyy kiinnostus. Vimma voi olla pakonomaista sanomista, kun taas kiinnostus on osallistujan omien intressien motivoimaa osallistumista: asiat ja ihmiset kiehtovat. Mutta kiinnostuskin häipyy, ei enää jaksakaan olla mukana, aihe väljähtyy ja ihmiset eivät enää kosketa. Kiinnostuksen tilalle tulee välinpitämättömyys, joka käytännössä ilmenee esimerkiksi siten, että sitä vaan poistaa surutta esimerkiksi keskustelulistoilta tulevat viestit niitä lukematta.

Kun verkko-osallistuja on itse aktiivinen, hänen osallistumisensa herättää hänessä itsessään tunteen, hänellä on sanottavaa ja että häntä seurataan. Hänen puheenvuoronsa herättävät toisten kiinnostusta ja hän saa vastakaikua. Verkko-osallistuja elää tärkeyden ja merkittävyyden tunnepiirissä, voiman tunnossa.

Vuorovaikutustilanne saattaa kuitenkin usein kehittyä suuntaan, jossa osallistujan puheenvuorot ja reaktiot eivät kosketakaan toisia, viesteihin ei enää vastata. On vain omat sanat ja ajatukset. Tämä yksinjoutumisen tila voi viedä osallistujan saamattomuuden tunteeseen: "en osaa sanoa oikein" "en pysty puhumaan oikeista asioista", en saa kanssakäymisessä mitään aikaiseksi". Ja lopulta näiden tunteiden vallassa yksilö luopuu verkkoaktiivisuudestaan, eikä viitsi enää osallistua – "mitäpä se hyödyttää?"

Voiman ja saamattomuuden tunnon rinnalla kulkee syvempi itsensä omistamisen ja koskettamattomuuden tunnepolariteetti. Voiman tunto ikään kuin kasvaa suureelliseksi "minä olen jotain erityistä" kokemukseksi: "minä omistan erinomaisen itseni", "muut eivät pääse minuun käsiksi", "olen ylivoimainen". Kun vuorovaikutus tyrehtyy, itsensä omistamisen tunto kääntyy – samalla voimalla – vastakuvakseen: "Eivätpäs käsittäneet minua." Osallistuja irtaantuu kontaktiyhteydestä, eikä hän enää osallistu mahdollisesti käynnistyviin vuorovaikutusprosesseihin. Hän tuntee: "kun suuruuttani ei ymmärretty, minua eivät nämä aiheet ja ihmiset enää kiinnosta."

Vimma – turhautuminen, kiinnostus – välinpitämättömyys, voiman ja saamattomuuden tunto sekä omistamisen ja koskettamattomuuden tunto saavat emotionaalisen voimansa siitä, että verkkoihminen on ensisijaisesti tekemisissä itsensä kanssa. Verkkososiaalisuus ei ole välittömästi jaettua yhdessä oloa, ja siksi kuvatut tunnetilat pääsevät verkossa kasvamaan vahvoiksi verkkotoimintaa suuntaaviksi tekijöiksi.

Tämä perusjännitekenttä kytkeytyy verkon luonteenpiirteistä kohoavaan seitsemään tunnepiiriin: levottomuus – levollisuus, piittaamattomuus – herkkyys, hukassa olo – intuitiivisuus, poissaolo – läsnäolo, pidättyvyys – välittömyys, riippuvuus – mielenkiinto ja kuormittuminen – tasapaino.

Näillä tunnekentillä ja –piireillä on kasvokkaista emotionaalisuutta merkittävämpi vaikutus verkkokanssakäymiseen, - opiskeluun ja –työskentelyyn tietoverkossa toteutuvan emotionaalisen kontrollin luonteen vuoksi. Emotionaalisella kontrollilla tarkoitetaan tässä tunteiden esille päästämisen ja ilmaisun valvontaa. Kasvokkaisissa tilanteissa kanssaihmiset vaikuttavat toistensa tunteisiin ja tunneilmaisuun ilmeillään, eleillään ja äänensävyillään. Ne kontrolloivat tunteiden voimakkuutta ja suuntautumista. Tietoverkkovuorovaikutuksessa emotionaalinen kontrolli on vain yksilöllisen toimijan vallassa, hän kontrolloi itse emotionaalisuuttaan. Tietoverkkovuorovaikutuksessa ei ole välitöntä toisten aikaansaamaa tunnekontrollia ja siksi tunteet tulevat verkkokanssakäymiseen helposti hetken mielijohteitten pohjalta ja voimakkaampana kuin kasvokkaisissa tilanteissa.

Vimma ja turhautuminen jne. sekä läsnäolo ja poissaolo ym. purkautuvat verkkovuorovaikutuksen tekijöiksi yksilöiden omien tunnetilojen kautta. Vuorovaikutuskumppaneiden sanattomat viestit eivät kontrolloi näitä tunnetiloja. Verkkokanssakäymisessä emme saa toisilta suoraa emotionaalista palautetta, vaan ainoastaan sanojen ja merkkien välittämää palautetta ja reagoimme niihin omien tunnetilojemme pohjalta.

Tavallaan siis reagoimme itseemme. Jokainen verkko-osallistuja välittää toisille verkkokumppaneille oman tunnetilansa ja sitten taas reagoi toisten tunnetiloihin omalla tunnetilallaan. Verkossa ei synny välittömästi jaettua emotionaalisuutta ja yhteistä emotionaalista tietoisuutta. Verkossa emotionaalinen kontrolli on aina subjektiivista. Toiset ihmiset eivät koskaan vaikuta siihen suoraan.

Verkkoemotionaalisuus on yksilöiden ainutkertaisen emotionaalisuuden takia vahvan yksilöllistä. Sitä ei ohjaa yhteinen sosiaalinen tila, vaan verkkotoimijat itse. Siksi verkkoemotionaalisuus on "paljaampaa" , "raaempaa" ja "imevämpää" kuin kasvokkainen emotionaalisuus. Tämän takia verkkotyöskentelyssä tunteiden roolin ymmärtäminen on keskeistä.

Kun ihmiset ovat aloittamassa verkkoaikakauttaan, emotionaalinen kontrolli kuitenkin toimii usein edellä kuvatusta poikkeavalla tavalla. Osallistujat ovat hyvin varovaisia ja miettivät tarkkaan, mitä ilmaista ja sanoa. He pyrkivät toimimaan tavallaan hyvin neutraalisti. Perimmältään tässäkin on kyse oman tunnetilan huomaamattomasta siirtymisestä verkkokäyttäytymiseen. Arkuus, epävarmuus ja pelko ilmenevät verkkoaktiviteetissa "mitäänsanomattomuutena" ja ohuena osallistumisena tai ehkäpä vain seurailemisena, "näkymättömyytenä".

Tietoverkon emotionaalista dynamiikkaa voidaan myös tarkastella feminiinisen ja maskuliinisen emotionaalisuuden läpi. Tässä yhteydessä ei varsinaisesti paneuduta maskuliiniseen ja feminiiniseen emotionaalisuuteen, vaan ne ymmärretään seuraavalla tavalla annettuina laatuina.

Feminiininen emotionaalisuus on tunteiden sisällä olemista ja niihin samaistumista. Maskuliininen emotionaalisuus on tunteiden kohtaamista välimatkan päästä, ikään kuin ulkopuolelta.

Verkkokanssakäymisessä perustilanne valottuu maskuliinisen emotionaalisuuden kautta: yksilö itsekseen tietokoneen äärellä näpyttelemässä. Voi olla, että edelleenkin pääasiassa elämme tätä verkkoaikaa – ensisijaisesti miehet viihtyvät tietokoneen kanssa puuhailemassa?

Kun perustilanne häipyy taustalle ja päästään varsinaiseen verkkokanssakäymiseen (siis jos päästään!), siirrytään vuorovaikutusprosessiin, joka etenee omalakisesti; sitä on vaikeaa hallita. Prosessuaaliselta luonteeltaan verkkoemotionaalisuus on feminiinistä. Tunnejännitteet ja –tilat vievät mukanaan, osallistujat ovat (mielikuvissaan) niiden sisällä. Tai sitten he kieltäytyvät todellisesta vuorovaikutuksesta ja vain jakavat toisilleen dokumentteja. Olemme ehkä astumassa tähän prosessuaalisen verkkokanssakäymisen vaiheeseen, vaikka paljon verkkoaktiviteetti on edelleenkin vain tietojen antamista ja ottamista.

Vaikka verkkoemotionaalisuus on vahvasti prosessuaalista (feminiinistä), niin se samalla kuitenkin on vain ja ainoastaan välittynyttä emotionaalisuutta. Siinä ei ole suoria, samassa fyysisessä tilassa koettuja yhteisiä vuorovaikutustunteita. Välittyneisyytensä vuoksi verkkoemotionaalisuus on maskuliinista. Toisten tunteet pitää tulkita, niitä ei voi kokea suoraan. Ja toisten tunteita tulkittaessa, niistä tulee tunnemielikuvia, tavallaan tulkitsijan omia tunteita. Niitä ikään kuin katselee, mutta samalla katseleekin (tiedostamattaan) itseään. Useimmiten tuntuu siltä, että niin miehet kuin naisetkin ovat vielä täysin tiedostamattomia välittyneestä verkkoemotionaalisuudesta – miehet eivät sitä vielä huomaa ja naiset eivät sitä vielä ymmärrä, ja siksi todellinen verkkokanssakäyminen on alkeellista ja olematonta.

Välittynyt verkkoemotionaalisuus on kuitenkin hektisyytensä, yllätyksellisyytensä, paljastavuutensa, vangitsevuutensa ja kerroksellisuutensa kautta feminiinistä.

Hektinen emotionaalisuus on nopeaa liikettä tunnetiloista ja tunteista toisiin. Tunteet limittyvät ja elävät osittain yhtäaikaisesti vaihtuakseen nopeatempoisten kommunikatiivisten muutosten myötä erilaisiksi emotionaalisiksi virittymisiksi.

Yllätykselliselle emotionaalisuudelle on ominaista se, että jokin tunnetila odottamatta täyttää mielen. Se voi olla hämmästystä, innostusta tms. ja tällaisen "tilanteen sattuessa kohdalle", verkkotoimija on emotionaalisesti kiinnittynyt tunnetilaansa.

Paljastavuuteen kutoutunut emotionaalisuus on myös itseensä ottavaa. Se voi olla varovaisuuden tai rohkeuden ja yltiöpäisyyden tunnemuunnelmia, mutta sillekin on tyypillistä, että verkkotoimijan sielu on kietoutunut kyseisiin tunteisiin.

Vangitseva emotionaalisuus on "nimensä mukaisesti" vahvasti otteessaan pitävää. Vangitsevassa emotionaalisuudessa – on se sitten riippuvuutta tai kiinnostusta – verkko-osallistuja on emotionaalisesti sidottu tekemiseensä, hän on "vangittu" tunnevirittymiseensä.

Kerroksellisuudessa samanaikaisesti toteutuvat asiat ja ihmissuhteet tuottavat myös emotionaalisen päällekkäisyyden. Verkkotoimija on yhtä aikaa erilaisten tunneviritysten kietomana, hän ikään kuin on niiden sisällä.

Näissä kaikissa tiloissa kokija on kietoutunut yhteen hektisyyden, yllätyksellisyyden, paljastavuuden jne. tekijöiden kanssa. Sen sijaan fragmentaarisuuden eli pirstaleisuuden ja etäisyyden kautta kokijat eivät kietoudu näihin tiloihin, vaan fragmentaarisuudessa ja etäisyydessä kokija havainnoi osia ja katselee toisia verkkokumppaneita etäältä – toki parhaimmillaan kuitenkin pyrkien tekemään itsensä matkan päästä läheiseksi.

Fragmentaarinen emotionaalisuus koostuu erillään olevista tunteista. Ne voivat koskettaa toisiaan, mutta useimmiten koetaan yhden tunteen liittyvän "tuohon", toisen taas "tähän" jne. Fragmentaarinen emotionaalisuus on ulkoista emotionaalisuutta.

Tietoverkon etäisyys ulottuvuudessa verkkoihminen on kokemuksellisesti itsekseen tietokoneensa ääressä ja toiset ihmiset tulevat hänen katseltavakseen tietokoneen näytölle. Myös ihmisiin ja heidän viesteihinsä liittyvät tunteet ovat ikään kuin näytöltä katsottavana. Vaikka verkkoviestintä voi muodostua läheiseksi ja kohtaavaksi, niin etäinen emotionaalisuus on kuitenkin perusluonteeltaan ulkoista. Verkkotoimija ei kietoudu etäiseen emotionaalisuuteen, vaan "katselee" sitä.

Verkkokanssakäymisessä emotionaalinen dynamiikka toteutuu siis ulkoisen ja kietoutumisen leikkinä:

Tietokoneella toteutettu vuorovaikutus à ulkoinen

emotionaalisuus

Prosessuaalinen verkkoviestintä à kietoutunut

emotionaalisuus

Välittynyt verkkokanssakäyminen à ulkoinen

emotionaalisuus

Hektinen, yllätyksellinen, paljastava,

vangitseva ja kerroksellinen

verkkovuorovaikutus à kietoutunut

emotionaalisuus

Fragmentaarinen ja etäinen verkko-

vuorovaikutus à ulkoinen

emotionaalisuus.

Mielenkiintoinen ja vangitseva, mutta samalla niin etäisen omituinen ja luotaantyöntävä juttu! Sitähän elämä, verkkoelämäkin on. Ja mikä haastavinta: tietoverkko nostaa esille ja jalostaa niin miesten kuin naistenkin feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta.

 

Verkkoemotionaalisuus taitona

Tietoverkkokohtaamisissa ja –kanssakäymisessä on siis olennaisen tärkeää tiedostaa kommunikatiivisen tietoverkon emotionaalinen perusta. Tietoverkkokommunikaation kehittyminen ja vahvistuminen vaatii tunnetietoisuutta. Edellä on otettu sen ensiaskeleita, ehkä harha-askeleitakin, mutta juuri tunteiden tiedostamisen tielle tietoverkkokommunikaation edistämisessä on lähdettävä.

Tunnetietoisuuden rinnalle tarvitaan tunneosaamista. Se merkitsee, että tietoverkkotunteiden tiedostamisen kautta aletaan myös ilmaista tunteita tietoverkossa. Nythän tietoverkkotunneilmaisu on joko räiskähtelevää ja purskahtelevaa (ns. fleimaus) tai näkymätöntä "rivien välissä" tapahtuvaa. Molempiin liittyy paljon tulkintaa, mikä tietoverkkososiaalisuuden tulkinnallisen luonteen vuoksi vielä korostuu.

Tunneosaaminen tietoverkkokanssakäymisessä on ennen kaikkea sitä, että tunteita ja kokemuksia sanallisesti ilmaistaan tai käytetään riittävästi sellaisia tunteita ilmaisevia merkkejä, jotka ovat osallistujille tuttuja. Ja tietysti tietoverkkotyöskentelyn tunneosaaminen on sitä, että tunteiden ja kokemusten ilmaisemista aidosti arvostetaan ja halutaan kehittyä siinä.

Tunnetietoisuuden ja tunneosaamisen lisäksi kommunikatiivisen tietoverkon emotionaalisuuden taju merkitsee myös tunnevastuullisuuden toteuttamista kanssakäymisessä. Tämä taas merkitsee, että kanssakäymiseen osallistuva on tietoinen ja vastuunsa tunteva siitä, mitä nopea tai hidas reagointi ja vastaaminen voi saada aikaan kommunikaatiossa, miten viestien sivuuttaminen vaikuttaa, mitä seurauksia provosoivilla tunneilmauksilla on jne. Kaiken kaikkiaan tunnevastuullisuudessa on kyse siitä, millaista tietoverkkoemotionaalisuutta verkkosubjekti viljelee – rakentavaa vai tuhoavaa.

 

Tietoverkkorationaalisuus

Edellä on jo vahvasti tullut esille, että prosessuaalinen verkkokanssakäyminen toteutuu oman "logiikkansa" mukaisesti. Ennakolta suunniteltu ja jäsennetty sekä ajateltuun tavoitteeseen pyrkivällä verkkotoiminnalla on taipumus epäonnistua. Verkkotoiminta tulee näkyväksi tulokseksi vasta omassa ainutkertaisessa prosessissaan. Voidaanko tästä tilanteesta hahmottaa esille jotakin prosessuaalisen verkkorationaalisuuden luonteesta?

Kun mietitään tietoverkkokanssakäymisen luonteenpiirteitä, niin ajatukselliset sisällöt liittyvät erityisesti pirstaleisuuteen ja yllätyksellisyyteen. Sisällöt ovat fragmentteina, palasina ja usein odottamattomissa yhteyksissä ja tilanteissa. Varsinaisessa verkkovuorovaikutuksessa ajattelu kytkeytyy fragmentteihin ja niiden yhteyksien huomaamiseen sekä yllätyksellisten käänteiden ja niihin kutoutuvien ajatusten ja ideoitten oivaltamiseen.

Verkkokanssakäyminen pakottaa fragmentaariseen ja intuitiiviseen ajatteluun. Jos niihin ei kykene, verkkokanssakäyminen tuntuu sisällyksettömältä "jaarittelulta" Tämä taas johtaa vetäytymiseen verkkovuorovaikutuksesta sekä kritiikkiin: verkossa ei saada aikaan sisällöllisesti merkittävää vuoropuhelua.

Puhtaasti verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen rationaalisuus kiinnittyy siis fragmentaariseen ja intuitiiviseen ajatteluun. Verkkotyöskentely voi kuitenkin synnyttää myös järjestelmällistä analyyttis-synteettistä ajattelua. Mutta se tapahtuu varsinaisen verkkotoiminnan ulkopuolella.

Verkkotoiminta virittää fragmentaarisuudessaan ja intuitiivisuudessaan sisällöllisiä mietteitä. Niitä yksilöt pohtivat itsekseen ja mahdollisesti kasvokkaisissa tilanteissa ystävien, opiskelijoiden ja työtoverien kanssa. Näin sisältöfragmentit ja intuitiiviset oivallukset siirtyvät erittelevän ja jäsentävän ajatustoiminnan piiriin. Useimmiten tämä rationaalisuus toteutuu yksilön omassa fyysisessä tilassa ja yhteisissä fyysis-sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

Verkkokanssakäymisen kirvoittaman loogis-analyyttis-synteettisen ajattelun tulokset voivat sitten tulla dokumenteiksi tietoverkossa jaettaviksi tai puheenvuoroiksi, jotka antavat verkkorationaalisuudelle uusia sisältöfragmentteja ja keksittäviä ideoita. Ne ovat myös tuloksia verkon ulkopuolella, perinteisessä ympäristössä tapahtuvalle työskentelylle, tehtävien suorittamiselle sekä ihmisten itsensä ja toistensa ymmärtämiselle.

 

 

 

Verkkopersoona ja verkkoidentiteetti

Verkkopersoona ja –identiteetti ovat lähellä toisiaan ja ne vaikuttavat toistensa muotoutumiseen. Niiden syntyminen edellyttää pitkäaikaista kanssakäymistä ja työskentelyä tietoverkossa, sillä verkkotoimintamme alussa suhtaudumme verkkokäyttäytymiseen olemassa olevan persoonallisuutemme ja identiteettimme pohjalta.

Kommunikatiivisen verkon luonteenpiirteiden kohtaaminen, verkkoemotionaalisuus ja –rationaalisuus alkavat kuitenkin – jos suostumme arkipäiväistyvään verkkokanssakäymiseen – hioa verkkotoimijoista esille verkkopersoonallisuutta ja –identiteettiä.

Verkkopersoona on se ilmiasu, joka näyttäytyy verkkokumppaneille. Sen muotoutuminen verkkotoiminnassa synnyttää verkkoidentiteettiä, joka vahvistuessaan rohkaisee verkkopersoonan esille tuloa.

Ihmisellä ei tietoverkossa ole fyysistä kehoa ja kasvoja . Kuvat voivat antaa niistä viitteitä, mutta ne eivät kuitenkaan näytä "todellista", fyysistä ihmistä, ja siksi kuvat saattavat jopa häiritä verkkopersoonallisuuden kehittymistä ja havaitsemista.

Ihminen toimii ja on olemassa tietoverkossa yleensä vain sanojen ja merkkien välittämänä (videokuva ja ääni ovat poikkeuksia ja tavallaan niiden avulla yritetään ympätä fyysisen kohtaamisen laatuja verkkokanssakäymiseen – ja ehkä vaikeutetaan aidon virtuaalisen kokemisen ja vuorovaikutuksen syntymistä). Verkkovuorovaikutuksessa sanat ja merkit jäävät näkyviin ja uudelleentarkasteltaviksi. Ne dokumentoituvat – ne eivät haihdu sosiaaliseen ilmaan.

Kehottomuus ja kasvottomuus liittyneenä fyysissosiaalisen vastavuoroisen emotionaalisen kontrollin puuttumiseen ja verkkoajattelun fragmentaaris-intuitiiviseen luonteeseen saavat aikaan sen, että ihmiset alkavat verkkokanssakäymisen edetessä vapautua fyysis-sosiaalisessa kentässä muotoutuneen yhdenmukaisen persoonallisuuden kahleista. Verkkokanssakäyminen päästää irti niitä persoonallisuutemme puolia, jotka eivät ole voineet kasvokkaisessa persoonassamme tulla esille.

Tietoverkko uutena (kulttuurisena) ympäristönä voi myös tuottaa uutta persoonallisuutta. Se ei vain nosta esiin ihmisessä piiloisena olleita puolia, vaan työstää olemassa olevaksi ja toimivaksi sellaista, mitä persoonassa ei aiemmin ole ollut. Esimerkiksi hektinen vuorovaikutuskulttuuri voi tuottaa rauhalliseen ihmiseen vikkelästi ja pohtimattomasti toimivan käyttäytymisen.

Verkkopersoonan kehittymisessä vaikuttavat siis sekä ihmisessä itsessään olevat persoonalliset energiat että verkkotoiminnan ja –kulttuurin vaikutuksesta syntyvät uudet persoonalliset voimat. Käytännössä molemmat tekijät vaikuttavat monisyisesti toisiinsa kytkeytyen.

Verkkopersoonan syntyminen on prosessi, joka alkaa "vanhan persoonan" vapautumisesta, tavallaan hajoamisesta, mikä näkyy vähittäisenä uuden piirteen esille tulemisena ja etenee siten, että näitä piirteitä herää useampia ja ihminen ikään kuin oppii verkkokäyttäytymään monenlaisena persoonana.

Kehittyneelle verkkopersoonalle on ominaista prosessuaalisuus; eläminen, muuttuminen. Kyse ei ole rooleista, vaan persoonallisuutemme moninaisuuden ja liikkuvuuden vahvistumisesta (verkkorooleihin paneudutaan seuraavassa luvussa). Vuorovaikutuksellisen verkon oma prosessuaalinen peruslaatu tavallaan tuottaa persoonallisuuden prosessuaalisuuden.

Kokemusesimerkki:

Verkkopersoonani on impulsiivinen ja kevyt. Kuin se katselisi koko ajan kaikkiin suuntiin... Monta asiaa menossa ja monta kontaktia vuorovaikutuksen eri vaiheissa - jotkut lähempänä, jotkut kauempana. Impulssiivinen verkkominäni pitää asioiden pallottelusta, ideoiden kehittelystä ja ad-hoc tekemisestä. Verkkominuuteni hakee ja ylläpitää kaaosta - tietoisesti; siellä piilee innovaatio. Verkkominäni sanailee ja tarttuu ideaan ja heittää sen taas ilmaan. Verkossa minä en halua perusteita enkä liioin vaadi rakennetta - mitään ei tarvitse sopia...

Verkkopersoonani on joskus kepeydessään kiusallisen leikkisä, jopa hieman ärsyttävä (ehkä liikaa hymiöitä ;-) :-) ;-D 8-)

Verkkopersoonani on olemassa pyräyksenomaisina paloina, liikkuu kuin tuuli verkon sfäärissä, ei jää jonnekin odottamaan, vaan menee eteenpäin. Monesti kumppanit luulevat persoonani kadonneen, mutta ei, se katsoi vai toiseen suuntaan.

Yhden asian kanssa jaksaa vain oman aikansa, sitten pitää tulla uusi asia, muut hoitakoon vanhat asiat... kuin kävisi eilisen keskustelua (;-)

Pirullinen osa verkkopersoonaani osaa hyödyntää verkkomedian ominaisuuksia, fleimeissä copy-paste ja sanasta miestä ovat hyviä aseita. Joskus intomielinen hyökkäävyys niittää sarkaa ja sen jälkeen tulee häpeä ja muisto vastuusta ja tieto kaiken dokumentoituvuudesta... ei kai olisi pitänyt.

Mielenkiintoisin piirre verkkopersoonassani on, että se selviää pitkiä aikoja ilman verkkoa. Mitä tarkoitan...? olen kasvanut verkkoon kiinni ja kasvanut siitä irti. Kun olen, olen kokonaisena, kun en ole, en sitten edes haikaile.

Verkkopersoonaani luonnehtii hyvin toteamus: Mukana monessa ja kaikkea käynnistämässä, muut tehköön loppuun..."

 

Piilossa olleiden tai verkkokäyttäytymisen tuottamien persoonallisuuden piirteiden tai osien kehkeytyminen synnyttää verkkoidentiteettiä. Fyysis-sosiaalinen identiteetti tukeutuu ydinminuuteen, jonka tuottaa kehollinen eheys ja yhtenäisyys. Verkkoidentiteetti syntyy kehottomuuden vahvistaman mielikuvallisuuden kautta, joka vapauttaa ihmisistä piilossa olleita sekä toivottuja että ei-toivottuja persoonallisuuden piirteitä. Niiden vahvistuminen taas luo verkkoidentiteetin, jota voi kutsua moniminäisyydeksi. Kehollinen ydinminä vapautuu narsistisuudestaan ja ihminen pääsee kokemaan itsensä monissa ulottuvuuksissaan. Tietoverkon tasavertaisuus, asemiin perustuvien valtahierarkioiden puuttumattomuus,kokemisen runsaus tavallaan demokratisoi myös ihmisen minuuden.

Verkkoidentiteetin moniminäisyys on tietysti sekä vaara (hajoaminen) että mahdollisuus (henkinen rikastuminen).

Minuisuus on verkkoidentiteetin olemuksellinen puoli. Sen ilmiasuun, verkkopersoonallisuuteen liittyy verkkoidentiteetin verkkososiaalinen puoli. Verkko tekee identiteetistä julkisen ja dokumentoituvan, se ei enää olekaan yksityinen asia.

Se mitä itsestämme, kokemuksistamme, tunteistamme ja ajatuksistamme verkkokanssakäymisessä ilmaisemme, dokumentoituu aina. Verkkokumppanimme voivat jälkikäteen ja useita kertoja palata katsomaan "esiiintymisiämme". Verkkoihmiset ovat julkisia henkilöitä. Tästä syntyy verkkoidentiteetin julkinen ja dokumentoituva luonne.

Kun verkon prosessuaalisuus luo moniminäisyyttä, niin verkon julkisuus on sen vastavoima. Julkisen ja dokumentoituvan identiteetin olemassaolo vaatii lujuutta ja rohkeutta olla esillä. Moniminäisyys on mahdollista vain, jos verkkoihminen uskaltaa pistää itsensä näkyväksi. Rohkeys esiintymiseen tavallaan vaatii ehyttä minuutta, joka ei epäröi paljastaa itseään. Voi olla, että julkinen ja dokumentoituva identiteetti vaatii toteutuakseen eheyttä, jonka perusta on syntynyt fyysis-sosiaalisessa yksilöhistoriassa. Jos olen arka ja epävarma, en rohkene lähteä tietoverkkoon paljastamaan ja löytämään moniminäisyyttäni?

Julkisen ja dokumentoituvan identiteetin kantaminen siis vaatii persoonallisen vahvuuden ja itseluottamuksen kehittymistä. Virtuaalista osallistumista ja toimintaa voidaankin tässä mielessä pitää myönteisenä yksilön itsenäistymistä haastavana aktiviteettina. Toisaalta persoonallisuuden (näennäinen) vahvistuminen ja itseluottamuksen kasvu tietoverkossa voi nostattaa yksilön narsistisia voimia (vrt. voiman ja itsensä omistamisen tunto edellä) ja sen kautta heikentää yksilön aikuisuutta ja kypsää osallistumista.

 

 

Roolit verkkokäyttäytymisessä

Verkkopersoona ja –identiteetti selittävät verkossa käyttäytyvää yksilöä. Verkko käyttäytymisympäristönä, sellaisena, jona sitä on tietoverkon seitsemän kokemuksellisen ulottuvuuden kautta kuvattu, pukee verkkopersoonan käyttäytymisrooleiksi. Toisin sanoen kommunikatiivisen verkon oma luonne nostaa käyttöön ja vaatii rooleja, joiden läpi onnistunut vuorovaikutuksellinen verkkotoiminta on mahdollista.

Tietoverkon kokemuksellisia piirteitä ovat nopeatempoisuus, pirstaleisuus, yllätyksellisyys, paljastavuus, vangitsevuus ja kerroksellisuus. Niihin kytkeytyvät verkkotoimijaroolit kehittyvät sen myötä, kun ihmiset alkavat oivaltaa näitä vuorovaikutuksellisen verkon luonteenpiirteitä ja oppivat toimimaan niiden pohjalta. Kyse on siitä, että verkkotoimija saavuttaa ja pystyy ylläpitämään verkkokäyttäytymisessään hektisen levollisuuden, fragmentaarisen herkkyyden, yllätyksellisen intuitiivisuuden, etäisen läsnäolon, paljastavan välittömyyden, vangitsevan kiinnostuksen ja kerroksellisen tasapainon.

Hektisen levollisuuden jne. saavuttaminen edellyttää kokemusta ja oppimista. Seuraavassa kuvataan, miten nopeatempoista levollisuutta, pirstaleista herkkyyttä jne. on mahdollista vahvistaa.

Verkkotyöskentelyn vahvistuminen

Nopeatempoisen levollisuuden vahvistumisen (sen, että verkkotoimija oppii suhtautumaan levollisesti kommunikatiivisen verkkotyöskentelyn nopeatempoisuuteen) ydin on siinä, että

verkkotoimijana oivaltaa, etteivät eteen tulevat verkkoviestit ohjaa kommunikaatiota, vaan kunkin oma vireys- ja priorisointitila sekä se, että verkkotoimija soveltaa tätä havaintoaan käytäntöön. Verkkotoimijan vireys ja kiinnostus poimivat reagoitavat viestit ja ne myös priorisoivat reagoinnin laadun: kuitataanko viesti vain saaduksi vai vastataanko siihen jollakin pikkuheitolla, paneudutaanko viestiin vastaamiseen kunnolla jne. vai jätetäänkö reagoimatta viestiin. Tärkeää on myös tiedostaa, ettei toimita omien voimavarojen yli – jos ei ole fiilistä tai välttämätöntä vastuuta reagoida, ei reagoida!

Esimerkiksi opiskelijoilta tulevat viestit tai heidän keskinäisessä vuorovaikutuksessaan tapahtuneet käänteet kyllä huomataan, mutta se, miten niihin reagoidaan, riippuu

ensinnäkin: onko kouluttaja/ohjaaja vastaanottavaisessa mielentilassa – jos ei, niin viesti tai käänne jätetään syrjään, annetaan sen olla ja siihen palataan "paremmalla ajalla ja sopivassa mielentilassa". Jos taas kouluttajan vireystila on vastaanottavainen, annetaan palaute tai osallistutaan vuorovaikutukseen välittömästi.

toiseksi: viestit ja vuorovaikutustapahtumat arvioidaan suhteessa opiskelun sisällöllisiin ja sillä hetkellä meneillään oleviin tavoitteisiin ja pyrkimyksiin. Ne – eivät viestit ja tapahtumat sinänsä – määrittävät sen, mihin viesteihin reagoidaan ja milloin.

Kun verkkotoimija vahvistuu nopeatempoisessa levollisuudessa, hän kykenee vähitellen toimimaan turvallisuuden tuojan verkkotoimijaroolissa eli tukemaan verkkotyöskentelyyn osallistuvien verkkotoimintaa. Turvallisuuden tuojan toiminnassa korostuu aktiivisuus, levollinen läsnäolo,

Rohkaisu ja verkkotyöskentelyn luonteenpiirteistä kertominen.

Pirstaleisen herkkyyden vahvistuminen merkitsee luottamuksen vahvistumista siihen, että viesti- ja tapahtumapalasten takana voi olla kokonaisuuksia – emotionaalinen järjestys tai intuitiivinen mieli. Viestejä luetaan ikään kuin ohi, järkeilemättä niitä, mutta ollaan samalla aktiivisesti hiljaa ja annetaan kokonaisuuksien tulla näkyviin, jos ne ovat tullakseen. Tai sitten yksinkertaisesti lähdetään siitä, ettei viesteissä olekaan mitään yleistä kokonaisuutta, vaan se on tärkeää, että jokainen yksilö voi muodostaa niistä itselleen uusia kokonaisuuksia.

Esimerkiksi opiskelijat lähettävät ohjaajalleen ja toisilleen käytäntöihin ja näkemyksiin, yksityiskohtiin ja yleisiin periaatteisiin liittyviä sekä puheenaihetta koskettavia ja koskettamattomia viestejä. Kouluttaja/ohjaaja sallii tällaisessa tilanteessa itseään pakottamatta järjestysten ja mielekkäiden kokonaisuuksien esiin kutoutumisen – ja kun hän niitä havaitsee, hän tuo ne julki osallistujille. Ja ellei hän itse huomaa verkkokommunikaatiossa kokonaisuuksia, hän luottaa siihen, että opiskelijat omalla ainutkertaisella, itselleen osuvalla tavallaan tekevät kokonaisuuksia – viestimättä siitä kuitenkaan toisille.

Pirstaleisen herkkyyden vahvistuessa verkkotoimija alkaa huomata itsestään näkijän verkkotoimijaroolin eli hän ryhtyy tuomaan hahmoja kaoottiseen (kaoottiselta näyttävään) viestintään Näkijän toiminnassa korostuu kokonaisuuksien näkeminen ja kokonaisuuksien luominen.

Yllätyksellisen intuitiivisuuden kyvyn vahvistuessa verkkotoimija alkaa uskoa ja luottaa siihen, että viesteissä on intuitioita ja oivalluksia. Kun jokin sana tai viestin sisältö tuntuu "siltä" tai tulee sellainen olo, että "tuossa on jotakin", verkkotoimija nappaa sen heti itselleen. Hän yrittää kehittää ja tehdä julkiseksi sitä, mistä siinä on kyse, ja sitten hän lähettää sitten "kehittyneen intuition" toisten maisteltavaksi.

Yllätyksellisen intuitiivisuuden vahvistuminen merkitsee sitä, että esimerkiksi kouluttaja/ohjaaja ikään kuin odottaa verkkoviesteistä ja –tapahtumista merkkejä, jotka kertovat jonkin oivalluksen olevan syntymäisillään – ja tarttuu niihin.

Vahvistuneen yllätyksellisen intuitiivisuuden tilassa verkkotoimija vähitellen keksii itsestään oivaltajan eli hän alkaa luoda uutta. Oivaltaja nauttii kaoottisuudesta ja siihen sisältyvistä ideoista ja hän

tuottaa kommunikaatioprosessiin oivalluksia.

Etäisen läsnäolon vahvistuminen merkitsee sitä, että verkkotoimija tuottaa itse ja rohkaisee toisia paikantamis- ja läsnäoloviestien lähettämiseen. Paikantamisviesti voi olla esimerkiksi, että "olen tänään työkeikalla ja kirjoittelen tätä viestiä Lahden Seurahuoneelta – puhdasta, mutta ei kovin kodikasta. Läsnäoloelämyksen tuottaminen merkitsee ennen kaikkea sitä, että verkkotoimija kertoo omista kokemuksistaan ja tuo julki tilanteisiin sitoutuneita tunteitaan ja huomaa toisten kokemuksia ja tunteita. Tietoverkkokommunikaatiossa niistä on viestittävä sanallisesti ja sovittujen merkkien avulla sen lisäksi, että kerromme niistä sanaryöpsähdyksillämme sekä rivien väleissä, ohittamisina, vastaamattomuuksina ym. tekstillisen viestinnän epäsuorilla keinoilla.

Etäisen läsnäolon tullessa tutuksi ja jokapäiväiseksi verkkokäyttäytymisessä, verkkotoimija tuottaa itsestään yhteyden luojan ja ylläpitäjän roolin eli hän alkaa tukea monenkeskistä viestintää. Yhteyden luojan ja ylläpitäjän toiminnassa korostuu henkilökohtaisten kokemusten kertominen, toisten kokemuksiin eläytyminen ja niiden yhteen saattaminen sekä läsnäolo- ja paikantamisviestien lähettäminen.

Paljastava välittömyyden vahvistuminen näkyy siinä, ettei verkkotoimija suodata liikaa puheenvuorojensa, kysymystensä, kommenttiensa jne. sisältöä, ettei hän mieti, mitä sanoja ja ilmauksia hän käyttää. Paljastava välittömyys merkitsee käytännössä puhekielen käyttämistä, ja sitä ettei huolestu siitä, onko viesti varmasti kieliopillisesti oikein laadittu. Paljastava välittömyys tarkoittaa mieleen tulevan rohkeaa ilmaisemista ilman pelkoa virheistä ja väärinsanomisista.

Paljastavan välittömyyden vahvistuessa verkkotoimija löytää itsestään esiintyjän verkkotoimijaroolin ja hän oppii rohkaisemaan toisia henkilökohtaisuuteen. Esiintyjän toiminnassa korostuu se, että hän kertoo usein omista tiedoistaan, näkemyksistään ja/tai kokemuksistaan. Esiintyjä tuo kommunikaatioon minäviestintää.

Vangitsevan kiinnostuksen vahvistuminen merkitsee, että verkkotoimija luottaa kiinnostumisiinsa ja huomaamisiinsa, mm. yllätyksellisten intuitioiden ilmestymiseen, ja hän paneutuu niihin niiden mukaisesti. Hän sallii itsensä upota tietyksi ajaksi mielenkiinnon sisälle, josta hän sitten nousee kertomaan paneutumisensa toisille.

Esimerkiksi joku opiskelija saattaa esittää kysymyksen aiheesta, jota on vain ohimennen sivuttu verkko-opiskelussa. Kouluttaja/ohjaaja havaitsee kysymyksen tärkeyden ja hän paneutuu kysymyksen aiheeseen ja tuo sitten kaikkien nähtäväksi kuvauksen ja selityksen opiskelijakysymyksen nostamasta aiheesta.

Vangitsevan kiinnostuksen vahvistuessa verkkotoimija tuottaa itselleen paneutujan verkkotoimijaroolin eli hän pystyy

syventämään verkkoviestinnän sisältöjä. Paneutujan toiminnassa korostuu se, että hän keskittyy viestinnän nostamiin kysymyksiin syvällisesti, toimii vastavoimana tempoilevuudelle ja pirstaleisuudelle ja tuottaa lyhyiden ja nopeiden viestien viidakkoon jäsentyneitä ja paneuduttuja sekä keskimääräistä pitempiä puheenvuoroja.

Otteen saaminen kerroksellisesta tasapainosta merkitsee sitä, että verkkotoimija oppii pistämään järjestykseen, mikä on tärkeintä, mihin hän reagoi ensin, mitä "poistaa" katsomatta, mitä siirtää tuonnemmaksi (ehkä unohtaakin), mihin varmasti reagoi myöhemmin, mihin antaa nopea palautteen tai kommentin, minkä kuittaa vastaanotetuksi, minkä ottaa suoritettavana tehtävänä jne. Ja kun verkkotoimija oppii "tuon kaiken", hän tekee priorisoinnit silmänräpäyksessä. Kerroksellinen tasapaino tavallaan pitää sisällään kameleonttimaisen eli joustavan mielen: on helppoa siirtyä ja suuntautua nopeasti uuteen tilanteeseen, ihmiseen, asiaan ja tehtävään.

Verkkokumppanit esimerkiksi saattavat asettua tärkeysjärjestykseen seuraavalla tavalla:

Vekku . Läheinen yhteistyökumppani, tuotteen toinen omistaja, ystävä ja innovaation lähde. Hänen viestinsä luen heti, ajattelen ja reagoin nopeasti. Suhde on sisällöllisesti vaativaa, mutta myös palkitsevaa. Jos en reagoi, selitän, miksi en eli pidän kanavan puhtaana. Viestinnän laatu: kevyttä, kuplivaa, syvällistä ja läheistä; syntyy syklisesti uutta; mukana tunnetilaviestintää.

Siri. Välttämätön yhteystaho, hallinnollinen kumppani. Reagointi noin päivän tai parin kuluessa. Viestit asiallisia ja samalla hieman ystävällisiä. Sinuttelumuodot ja paikantamisviestit jo mukana. Ei kuitenkaan oikeita tunnetilojen ilmaisuja, mutta kuitenkin harkittua emootion käyttöä .

Kerroksellisen tasapainon vahvistuessa verkkotoimijassa herää verkkoprosessien johtajan rooli eli hän huolehtii viestinnän ja siitä seuraavien toimenpiteiden käynnistämisestä ja kokoamisesta.

Verkkoprosesien johtaja toimii aloitteiden tekijänä (sekä viettelijänä ja taukojen tajuajana), hän kokoaa viestinnän sisältöjä, viestintätapahtumaa ja työskentelyehdotuksia yhteen ja jäsentää niitä.

Kun verkkotoimijat ovat vahvistuneet edellä kuvatulla tavalla, heissä tulevat todeksi verkkotoimijaroolit, joihin edellä jo viitattiin: turvallisuuden tuoja, näkijä, oivaltaja, yhteyden luoja ja ylläpitäjä, esiintyjä, paneutuja ja verkkoprosessien johtaja. Seuraavaksi tarkastellaan rooleja yksityiskohtaisemmin.

Roolitehtävät ja rooleihin sisältyvät vaarat

Verkkotoimijaroolit esitetään siten, että ensin luonnehditaan roolin tehtävä. Esimerkeissä kursiivilla kirjoitetut ilmaukset kuvaavat kyseistä roolikäyttäytymistä. Roolikuvausten jälkeen tarkastellaan lyhyesti niitä vaaroja, joita roolikäyttäytymiseen voi liittyä.

 

Turvallisuuden tuojan tehtävänä on tukea toisia osallistujia heidän osallistumisessaan.

Hän ei rasitu, eikä tympäänny verkon nopeatempoisuudesta, vaan kykenee olemaan aktiivinen verkon vaihtuvissa viestintätilanteissa.

"Kyllä tämänkin muodon kanssa pitää itse säädellä käyttöään ja sietää sitä ettei kaikkea voi, ehdi eikä tarvitse kommentoida tai tietää. Vai mitä?

---

That´s it!"

"Tänään teinkin parannuksen: Tuhosin "jemma" -nimisen hakemistoni edes vilkaisematta sen sisältöä.

---
Haa, alat päästä verkkokulttuuriin kiinni :-)"

"Verkkokeskustelu tuntuu nopeatempoiselta. Kuinka ehtiä mukaan sanomaan mielipiteensä, kun kommentoitava asia on rönsyillyt jo ties minne, eikä hitaana ehdikään heti linjoille omaa sanaansa sanomaan.
---
Voiko sitä ajatella niin, että kommentoi vain silloin sinne, mikä sillä hetkellä tuntuu oikealta: joskus välittömästi, joskus aikojen viiveen päästä? Jos se minun kommenttini sitten on jollekin osuva, niin hän taas reagoi siihen. Jos se ei ole enää kenellekään ajankohtainen, niin siihen ei reagoida, eikä siitä pidä välittää. Tämmöistä täällä on?"

"Tutorhan voi myös tyrehdyttää keskustelun harkitsemattomilla kommenteillaan tai tietoisesti jos tilanne sen vaatii?
---
Harkitsemattomuus voi myös viedä eteenpäin - sitä edes itse ennalta aavistamatta, vai voiko? "

Hän osaa olla levollisesti läsnä ja rohkaista toisia yksilöitä pysymään mukana tempoilevuudesta huolimatta.

"kun kävin tässä tätä keskustelua läpi, niin "monen rintaman" ongelma tuli heti esille; viestin otsikosta riippumatta asiasisältö saattaa olla ihan jotain muuta. Ja joku toinen miettii samaa asiaa muualla tietämättä(?) toisesta viestistä mitään. Joten otsikot on tärkeitä ja niitä kannattaisi muokata
---
Oikeassa olet, mutta käytännössä jää (minulta ainakin) tekemättä. Sitä vaan vastaa siihen, mitä lukee, eikä enää viitsi mennä otsikkokenttää miettimään. Ehkä sitä ei tarvitsekaan olla kovin jäsentynyt: reagoi näkemäänsä :-) "

Hän osaa kertoa toisille osallistujille verkon luonteenpiirteistä

"Kurssin kuluessa minulle on tullut sellainen näkemys että tietoverkko on juuri sellainen kuin tämän päivän yhteiskunta eli me ihmiset, jotka yhteiskunnan muodostamme. Hektisyys ja nopeatempoisuus kai lienee tuttua itse kullekin,
--
Totta, mutta verkkotyöskentelyssä nuo piirteet jotenkin demonstroituvat korostetummin esille. Ehkä verkossa voi myös harjoitella nyky-yhteiskunnassa elämistä? "

Turvallisuuden tuojan toiminnassa on kuitenkin vaara, että hän puuttuu liikaa toisten osallistujien osallistumiseen tai osallistumattomuuteen. Turvallisuuden tuoja voi olla liiankin innostunut auttamaan toisia verkko-osallistujia. Hänen itselöytönsä verkko-osallistumisen tukijana pistää hänet kertomaan, millainen kommunikatiivinen tietoverkko on silloinkin, kun ihmiset haluavat itsekseen hakea ja sulatella tapaansa olla mukana verkkovuorovaikutuksessa. Hän voi myös patistaa toisia osallistujia osallistumaan turhan kärkkäästi, eikä hän silloin anna verkkokumppaneidensa rauhassa valmistautua verkkotoimintaansa.

 

Näkijän tehtävä on tuoda hahmoja kaoottiseen viestintään

Hän osaa nähdä kokonaisuuksia (intuitio) ja luoda kokonaisuuksia sirpalesisällöistä (synteesikyky).

"Minusta verkko-opiskelu on toivottoman vaikeaa, en saa tästä mitään irti."

" Hei, täällä materiaalissa on hienoja heittoja, niin kuin tuo ´ohi on´ -kokemuskin."

"Verkkomateriaalien suunnitteluun täytyy kyllä panostaa, vanhat materiaalit eivät kyllä sellaisenaan sovellu verkkoon."

"Minusta tuntuu, ettei verkko-opiskelu suju ilman tiukkaa ja intensiivistä ohjausta."

----

"Yllä olevasta keskusteluryppäästämme voisi tehdä seuraavanlaisia hahmotuksia: verkko-opiskelussa on tärkeintä suorittaa tavallaan metaohjausta, ohjausta itseohjautumisen rohkaisemisessa ja vahvistamisessa, verkkomateriaalien tuottamisessa yksi tärkeä perusta on se, että materiaalit tukevat itseohjautumista."

 

Näkijän työskentelyn vaara on, että hän on näkevinään enemmän kuin nähtävissä onkaan. Näkijä voi hullaantua niin paljon omiin mielikuviinsa vuorovaikutussisältöjen yhteyksistä, että hän alkaa tuputtaa omia hahmotuksiaan sellaisiinkin sisältökaaoksiin, joissa yhtenäistä juonta ei yksinkertaisesti ole. Näkijän onkin kehitettävä herkkyyttään nähdä omien mielikuviensa yli sekä tahdikkuutta jäsennystensä ilmaisemisessa.

 

 

Oivaltajan tehtävä on luoda uutta.

Hän nauttii verkon kaoottisuudesta ja siitä, että se tuottaa oivalluksia.

"Hyvät …läiset, tiedän, että tämä menee nyt melkoisen ´korkealentoiseksi´, mutta kun aihe vain kiinnostaa niin …!! XX kirjoitti: ´kaaosmaisella prosessilla on jokin rakenne – kaoottinen järjestys. ´ Hmmmm, aika kiva kiepautus, kaaos on siis järjestystä

(:-D täst mie tykkään!)."

Hän tuottaa oivalluksia käynnissä olevaan viestintäprosessiin.

"Äänetön viestintä – ilmeet, eleet, olemus, onko se verkkotapaamisissa luettavissa ´rivien väleistä´- kokonaisuudesta? Kirjallisessa viestinnässä jotkut meistä ovat lahjakkaampia – osaavat ilmaista sanoilla asiat. Hajuttomuus, mauttomuus, ovatko nekin osa verkkoviestintää? Syntyykö kemia eri palasista kuin livenä?"

"Ainakin kemiassa on vähemmän aineksia. Verkkokemia ei ole orgaanista, vaan tekstuaalista kemiaa."

"Mitä on tekstuaalinen kemia – missä on sen liike ja tila? Niissä tauoissako?"

"No tekstejä tuolla tekstuaalisuudella ajattelin. Tekstuaalinen kemia oli lähinnä sanaleikki. Mutta tuo kysymys liikkeestä ja tilasta tekstin sisällä oli hyvä. Mietitään."

Hän tuottaa käynnissä olevasta viestinnästä oivalluksia uusiin yhteyksiin.

"Ainakin itse olen hakemassa …stäkin uusia tapoja organisoitua ja toimia. En halua organisoitua vanhan hierarkisen kaavan mukaan. Kohta meilläkin on tärkeää, kuka on puheenjohtaja (sehän tuli ensiksi esiin), kuka sihteeri ja kuka vastaa mistäkin. Sen jälkeen onkin innostuneiden ihmisten sijaan érilaisia ´virkapaikkoja – ja sitten aloitetaan puheenjohtajakamppailut ym. yhdistystoimintaan liittyvät hömpät. Olen muutaman vuoden ajan itse toiminut kouluttajana myös teemalla yhdistystoiminta eläväksi. Ja …n mieliksi vähän naisnäkökulmaa. ´Miehillä on suurempi paine olla looginen, asiallinen ja hierarkiassa korkealla. Miehille on naisia vaikeampaa avautua arkipäivän uusille virroille."

"Ja naisilla on paine hukkua moniulotteisuuteen ja monimielisyyteen. Naisille on miehiä vaikeampaa ottaa etäisyyttä ja katsoa kauempaa J . Mutta onneksi meissä on maskuliinisia naisia, feminiinisiä miehiä, feminiinisiä naisia ja maskuliinisia miehiä."

 

 

Oivaltajan vaara on, että hän lisää verkon luontaista kaoottisuutta.

Oivaltaja voi kiihkoutua ideoitten löytämisessään. Hän inspiroituu useista asioista ja yrittää saada toiset oivaltamaan niitä. Ideoitten runsaus voi kuitenkin sekoittaa toisia osallistujia ja vuorovaikutussisältö tuleekin entistä kaoottisemmaksi. Oivaltajan pitää myös osata hillitä itseään.

 

Yhteyden luojan ja ylläpitäjän tehtävä on tukea monenkeskistä viestintää.

Hän tuo henkilökohtaisia kokemuksiaan käynnissä olevaan viestintään ja eläytyy toisten kokemuksiin ja saattaa niitä yhteen.

"No, kyllä on tosiaan ollut varsin korkealentoista tämä …sen viimeaikainen keskustelu. Tällainen tavallinen meikäläinen ei ole ymmärtänyt juuri mitään näistä hienoista sanakäänteistä. Pitäisiköhän ottaa sivistyssanakirja käyttöön vai yrittää lukea tarkemmin teidän MONIMUTKAISIA ajatuksen koukeroitanne ja niitä seuraavia koukeroiden koukeroita. Onkohan tämä ymmärtämättömyys sitä sukupuolten välistä kuilua."

"Tuntuu, että vihdoinkin voin sanoa jotain. Sillä minusta on tuntunut samalta, että en osaa sanoa keskusteluun yhtään mitään. Itse …sen tarkoituskin on minulta tyystin hämärtynyt. Olen kyllä mukana monenlaisessa virtuaalitoiminnassa, erilaisissa sähköpostiryhmissä keskustelemassa. Eli siis ei virtuaalisessa ulottuvuudessa eläminen ole minulle vierasta. Toisaalta olen kaiketikin niin käytännön tason immeinen, että minulle ei puhe tai kirjoitus merkkaa samaa kuin teot. Virtuaali-ihmissuhteet tai virtuaalitunteet tai pelkät virtuaalieleet ja toiminnot eivät mielestäni koskaan riitä. Pitää olla face to face. Syödä leipää ja käydä vessassa. Millaisia ovat virtuaaliteot? Ja voisiko joku sillain rautalankamallin vääntää, mistä oikein olikaan kysymys? Hyvää tätä vuotta kaikille virtuaaleille toivottaa … ."

Hän lähettää läsnäolo- ja paikantamisviestejä

"Aamu-unissani ajattelin …."

" Olo alakuloinen – taivaan värinen – mutta odottava. Virtuaalinen ystävä ei koskaan ole tässä, mutta aina läsnä."

"Kuulkaas, äsken kun seisoin – oikeastaan istuin ja autoni seisoi – Mannerheimin tien ruuhkassa, aivoni alkoivat tahtomattaankin kaivata prosessien virtuaalistamista."

 

Yhteyden luojan ja ylläpitäjän vaara on, että hän heittäytyy liian tuttavalliseksi. Kun yhteyden luoja ja ylläpitäjä asettuu toisten osallistujien asemaan ja yrittää ymmärtää heitä verkkovuorovaikutuksen prosessissa, hän voi huomaamattaan tulla liiankin lähelle verkkokumpaneitaan. Hän menee empatiassaan yli, heittäytyy tutummaksi kuin onkaan. Myötätunto, läheisyys ja toisten innostaminen kanssakäymiseen koetaankin "verkkoiholle" tulemiseksi ja se saakin aikaan etääntymistä eikä yhteyttä.

 

 

 

Esiintyjän tehtävä on rohkaista henkilökohtaisuuteen.

Hän kertoo avoimesti ja usein omista tiedoistaan, näkemyksistään ja/tai kokemuksistaan ja tuo minäviestintää kommunikaatioon.

"Vaihdettuani koneeni joulun alla - 486/33MHz/Win3.11 tähän PII350MHz/128M/Win98 ja modeemini 56k nopeuksiseksi … virtuaalisuuteni voisi olettaa tästä kasvavan."

"Tekniikassa juttuni tuntuu aika lailla pysyvän. Johtunee siitä, että aika paljon työni pyörii (uuden) tekniikan ympärillä."

"Sähköpostieni määrä on noin 10-20 kpl/vrk. Olenkin ehdottanut, että …n posti ei rönsyilisi kaikilta kaikille nykyisessä runsaudessaan, vaan olisi enemmän harkitusti kohdistettua."

 

Esiintyjän vaara on, että hän alkaa olla rasittava narsistisuudessaan. Esiintyjä nauttii itsestään. Se voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin. Hänen esiintymisensä vie tilan toisten osallistumiselta. Esiintyjän itsekeskeisyys ärsyttää ja se voi saada toiset osallistujat vetäytymään, eikä rohkaistumaan.

 

Paneutujan tehtävä on syventää viestinnän sisältöjä.

Hän pystyy keskittymään viestinnän nostamaan kysymykseen syvällisesti tempoilevuudesta ja pirstaleisuudesta huolimatta; hän toimii vastavoimana tempoilevuudelle ja pirstaleisuudelle. Paneutuja käyttää keskimääräistä pitempiä puheenvuoroja ja lähettää useimmiten asiaviestejä, ei niinkään vuorovaikutusta ylläpitäviä viestejä.

"Mielenkiintoista tosiaan, miten "vanha" teknologia jälleen kerran ponnahtaa mukaan keskusteluihin. Elämmekin tällä hetkellä videoneuvotteluvälitteisen opetuksen ns. toista aaltoa ? Järjestelmät ovat kehittyneet ja erilaisten teknologioiden integroinnin mahdollisuudet monipuolistuneet. Myös kehittyneiden pedagogisten mallien toteuttaminen erilaista tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävässä opetuksessa ja oppimisessa on osoittanut onnistumisen merkkejä ainakin silloin tällöin. Aikuiskasvatustieteen ja uusien oppimisympäristöjen alueella on käyty keskusteluja siitä, minkälaisia vaatimuksia "vanhan" pedagogisen mallin kehittyminen "uudeksi" aiheuttaa teknologialle ? Vanhassa mallissa oppiminen nähtiin korostetusti tiedon vastaanottamisena, opettaja tiedonvälittäjänä ja oppisisältö suhteellisen pysyvänä. Uusi pedagoginen malli puolestaan korostaa tutkivaa opiskelua, tekemällä oppimista, ryhmässä oppimista sekä opettajan roolia ohjaajana. Myös oppisisältö nähdään muuttuvana, päivitettävänä ja muihin oppiaineisiin integroitavana. Riippuen
siitä kuka oppii ja mitä, sekä miten ja miksi, vaikuttaa myös teknologialle asettaviin vaatimuksiin (taitoja kehittävät työkalut ja simulaatiot, yhteistoiminnalliset työkalut ja sähköposti, asiantuntijaverkostojen hyödyntäminen, verkostojen ja julkaisutyökalujen hyödyntäminen tai muiden erilaisten mahdollisuuksien ja menetelmien yhdistäminen ja hyödyntäminen)
sekä niihin konkreettisiin malleihin, minkä pohjalta oppimisen ja opetuksen ympäristöt rakennetaan. Minkään "vanhan" ja "uuden" pedagogiikan vertaaminen ainakaan tässä yhteydessä ei vie keskustelua eteenpäin. Opetuksen ja oppimisen muotojen ja puitteiden esiintyminen verkostopohjaisina (sekä teknologisessa että sosiaalisessa mielessä) muuttaa oleellisesti näkökulmaa. Olisi hienoa jatkaa keskustelua myös "ajan paradigman" näkökulmasta ja siitä, miten teknologian tarjoamat tämän hetkiset mahdollisuudet muokkaavat oppijan kokemuksia ja elämismaailmaa sekä
antavat näin viitteitä uusien oppimisympäristöjen rakentamiseen."

 

Paneutujan vaara on, että hänen osallistumisensa jää vuorovaikutuksellisesta viestinnästä irralliseksi saarekkeeksi.

Paneutuja voi uppoutua niin täysin omiin pohdintoihinsa, että hän käytännössä "putoaa" vuorovaikutuksesta. Hänen perusteelliset puheenvuoronsa eivät kiinnosta ketään, vaan ne ohitetaan reagoimatta niihin. Paneutujan pitääkin osata kytkeä keskittynyt sisältötyöskentelynsä vuorovaikutusprosessiin.

 

Verkkoprosessien johtajan tehtävä on huolehtia viestinnän ja siitä seuraavien mahdollisten toimenpiteiden käynnistämisestä ja kokoamisesta.

Hän toimii aloitteiden tekijänä ja kokoaa viestinnän sisältöjä, viestintätapahtumaa ja työskentelyehdotuksia yhteen, jäsentää niitä.

" Heräsin pyhäinpäivän aamuna kahdeksalta ja muu perhe oli vielä unten mailla. Intouduin katselemaan, mitä 1.satsista oikein kirjoiteltiin. Tällaista sain näkyviin.

Ensimmäinen teema oli, että tietoverkko mahdollistaa ja laajentaa vuorovaikutusta ilman ajan ja paikan rajoituksia. Rajoitukset asettaa tietokoneiden olemassaolo ja käyttö. Aihetta lähestyttiin kuvin:

- kohtuus kaikessa,

- hyvä renki (yksi työ/viihdekalu), huono isäntä (ainut työ/viihdekalu)

- kultainen keskitie

- kriittinen, mutta ei torjuva.

Sanottiin myös, että tietoverkon maailma voi olla joillekin (nuorille) ongelma. Se voi saada aikaan persoonan ja ihmisyyden vinoutumista. Rinnalle tarvitaan tietoverkon (käytön) etiikkaa. Todettiin myös, että tietoverkko mahdollistaa oppimisen, työnteon ja vuorovaikutuksen muutoksen. Verkko jopa lisää kanssakäymistä ja vahvistaa sosiaalisuutta, kun työhön tulee mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia verkon välityksellä: ei enää yksin "sorvin" ääressä.

Tärkeitä kysymyksiä pohdintojenne pohjalta:

tietoverkkokulttuurin muotoutuminen ja sen suhde muuhun kulttuuriin?

mitkä ovat tietoverkkoarvot ja mikä on niiden suhde muihin arvoihin?"

 

Verkkoprosessien johtajan vaara on, että hän asettuu toisten yläpuolelle oppimestariksi. Verkkoprosessien johtaja "hallinnoi" verkkokanssakäymistä. Hänellä on kokonaisuus – sisällöt ja ihmiset – hanskassa. Hänen hallinnointinsa voi kuitenkin johtaa siihen, että hän alkaa mestaroida, mistä puhutaan, mitä oikeastaan on sanottu, mikä on kunkin osallistujan tehtävä vuorovaikutuskokonaisuudessa jne. Verkkoprosessien johtajasta tulee kaikkitietävä ja –osaava oppimestari, joka ei anna virtaavaa tilaa kanssakäymisen ainutkertaisuudelle.

 

Kokenut ja vahva verkkotoimija pystyy verkkotapahtumista ja niiden haasteista riippuen toimimaan kaikissa rooleissa. Usein kuitenkin verkkoihmiset löytävät ja kehittävät itselleen ominaisimmat roolit. Oman roolin luonnetta voi hahmottaa verkkotoimijatestin avulla. Se kertoo verkkotoimijan vahvuudet ja heikkoudet sekä antaa viitteitä siitä, mihin verkkotoimijan pitää kiinnittää huomiota, jos hän haluaa kehittää heikkoja verkkotyöskentely- ja kanssakäymisalueitaan (tiedustelut: ihanova@ihanova.com).

Edellä kuvatut verkkotoimijaroolit ovat perusrooleja. Kun ne toteutuvat erilaisissa verkkotoimintaympäristöissä ja –tilanteissa, ne voidaan tarkentaa, kuvata ja nimetä kyseisen alueen rooleiksi. Seuraavassa esitellään perusroolien muuntuminen verkkokoulutusympäristössä.

 

 

Perusroolit verkkokouluttajarooleina

Kun perusrooleja (turvallisuuden tuoja jne.) tarkastellaan

koulutus- ja opiskeluprosessin, koulutus- ja opiskelusisältöjen sekä

koulutus- ja opiskelutapahtuman kokonaisuuden näkökulmista, perusroolit määrittyvät tutor-, mentor- ja vastuukouluttajatehtäviksi.

Tutorin perustehtävä on auttaa opiskelijoita saavuttamaan oppimiselle asetetut tavoitteet sekä auttaa häntä kehittymään oppijana. Tutor tukee ja ohjaa oppijoita oppimisprosessin kaikissa vaiheissa.

Mentorin perustehtävä on toimia vanhempana tai kokeneempana opiskelusisältöjen tuntijana ja taitajana, joka välittää kokemusperäisiä tietojaan ja taitojaan opiskelijoille. Mentorsuhde on kahdenvälinen, mutta verkko-opiskelussa se voi olla sekä suljettu (muut kuin mentor ja opiskelija eivät voi seurata vuorovaikutussuhteen sisältöjä) tai avoin (tietty ryhmä tai koko opiskelijajoukko voi seurata kahdenkeskisen vuorovaikutussuhteen sisältöjä – ja "alkuperäinen" opiskelija-mentor –suhde voi "liukua" toiseksi, kolmanneksi jne. uudeksi kahdenkeskiseksi suhteeksi).

Vastuukouluttajan perustehtävä on huolehtia opiskelu- ja koulutustapahtuman alkamisesta, etenemisestä ja päättymisestä kokonaisuudessaan ja sen eri vaiheissa niin toiminnallisesti kuin sisällöllisestikin.

Perusroolit taipuvat kouluttajarooleiksi seuraavasti:

 

Osallistumistutor

Turvallisuuden tuojan perustehtävä on verkkotoimintaan osallistuvien verkkotyöskentelyn tukeminen.

Opiskeluun liittyvissä verkkotapahtumissa turvallisuuden tuoja on yksilöiden mukaan tulemista ja mukana olemista tukeva osallistumistutor. Hänen toimintansa painopiste on opiskelijoiden rohkaisemisessa aktiivisuuteen sekä siinä, että hän tekee tietoverkkoa opiskelijoille tutuksi vuorovaikutuksellisena työskentely-ympäristönä.

Osallistumistutorin toiminta ei olennaisesti liity opiskelun sisällöllisiin kysymyksiin, vaan ensisijaisesti yksilöllisten opiskelijoiden osallistumiseen verkko-opiskeluun.

 

Hahmomentor

Näkijän perustehtävä on hahmojen tuottaminen kaoottiseen verkkoviestintään.

Opiskeluun liittyvissä verkkotapahtumissa näkijä on vuorovaikutuksen sisältöjä hahmottava mentor, hahmomentor. Hän ei keskity itse vuorovaikutukseen, vaan niihin sisältöihin, joita vuorovaikutus tuottaa. Hahmomentor antaa sisältöihin liittyvän kokemuksensa perusteella opiskelijoiden esiin tuomiin – usein "keskeneräisiin" ja "vajavaisiin" – käsityksiin ja tulkintoihin jäsentäviä synteesejä. Hahmomentor ei kuitenkaan pääsääntöisesti luo uutta, vaan hän kokoaa vuorovaikutuksen tuottamia sisällöllisiä palasia.

 

Ideamentor

Oivaltajan perustehtävä on luoda uutta, ei jäsentää ja hahmottaa.

Opiskeluun liittyvissä verkkotapahtumissa oivaltaja löytää sisällöllisestä vuorovaikutuksesta syntymässä tai kehittymässä olevia ideoita – niin näkemyksellisiä kuin menetelmällis-taidollisiakin. Hän jalostaa ja jakelee ne opiskelijoiden käyttöön pohdittavaksi ja kokeiltavaksi. Oivaltaja on opiskelusisältöihin kiinnittyvä ideamentor.

 

Vuorovaikutusprosessitutor

Yhteyden luojan ja ylläpitäjän perustehtävä on tukea verkossa monenkeskistä viestintää.

Verkko-opiskelutapahtumissa yhteyden luoja ja ylläpitäjä omien verkko-opiskelu- ja –ohjauskokemustensa kertomisten kautta antaa mallia opiskelijoiden keskinäisten opiskelu- ja oppimiskokemusten viestimiseen ja vahvistaa sitä. Yhteyden luoja ja ylläpitäjä suuntaa kokemusviestinsä kaikille, ei niinkään yksilöille, kuten turvallisuuden tuoja. Yhteyksien luojan ja ylläpitäjän toiminta painottuu verkko-opiskelu- ja –oppimistapahtumaan, ei opiskelun sisällöllisiin kysymyksiin. Hän on vuorovaikutusprosessitutor, joka tekee opiskelutapahtumasta yhteisöllisen.

 

Vertaistutor

Esiintyjän perustehtävä on osallistujien rohkaiseminen heidän henkilökohtaisessa viestinnässään.

Verkko-opiskelutapahtumissa esiintyjä kertoo omista mietteistään ja kokemuksistaan, jotka koskevat sekä opiskeluprosessia että opiskelusisältöjä. Hän ei juuri eläydy toisten kokemuksiin ja ajatuksiin, kuten yhteyden luoja ja ylläpitäjä, vaan hän puhuu itsestään. Esiintyjän verkkotoiminta on painottuneen yksilöllistä, kuten turvallisuuden tuojankin. Esiintyjän yksilösuuntautuneisuus kuitenkin keskittyy häneen itseensä, ei toisten aktivoimiseen ja rohkaisemiseen. Hän kannustaa henkilökohtaisuuteen oman esimerkkinsä kautta. Esiintyjä on vertaistutor, joka koetaan paremminkin yhtenä opiskelijana kuin ohjaavana tutorina. Hän ohjaakin opiskelua hänen henkilökohtaisuuteensa samaistumisen kautta

 

Sisällöntuottajamentor

Paneutujan perustehtävä on syventää verkkoviestinnän sisältöjä.

Verkko-opiskelun sisältökysymyksissä hän ei vain kokoa sisältöpalasista kokonaisuuksia tai kehitä sisältövuorovaikutuksesta uusia ideoita, kuten näkijä ja oivaltaja, vaan hän uppoutuu opiskeluvuorovaikutuksen nostattamiin sisältökysymyksiin perusteellisesti. Paneutuja luotsaa oppimissisältöihin syvyyttä ja monipuolisuutta. Hän näkee (ydin)asiat monista näkökulmista ja tarkentaa vuorovaikutuksessa kehkeytyvien aiheiden ilmisisältöä ja tiivistä määritelmänomaisuutta.

Paneutuja laajentaa ja monipuolistaa opiskelusisältöjä oman vankan kokemustietonsa ja –taitonsa (koetellun tiedon ja taidon) pohjalta. Hän tuottaa opiskelijavuorovaikutuksen katalysoimana opiskeluaiheisiin lisää sisältöä, hän on sisällön tuottaja. Paneutujaa voidaankin kutsua sisällöntuottajamentoriksi.

 

Vastuukouluttaja

Verkkoprosessien johtajan perustehtävä on huolehtia viestinnän ja siitä seuraavien toimenpiteiden käynnistämisestä ja kokoamisesta.

Verkko-opiskelutapahtumissa verkkoprosessien johtaja huolehtii – kuten jo edellä mainittiin – opiskelu- ja koulutustapahtuman alkamisesta, etenemisestä ja päättymisestä kokonaisuudessaan sekä sen eri vaiheissa niin toiminnallisesti kuin sisällöllisestikin.

Verkkoprosessien johtaja on sekä organisaattori että kokonaisvastuun kantaja. Hän huolehtii käynnissä olevan verkkokoulutuksen teknisestä, hallinnollisesta, pedagogisesta ja sisällöllisestä toimivuudesta. Verkkokoulutuksessa verkkoprosessien johtaja ei ole tutor eikä mentor (tai tavallaan hän on niitä molempia), vaan vastuukouluttaja.

Vastuukouluttajan työskentelyssä ei painotu opiskeluprosessia tutoroiva tai opiskelusisältöjä mentoroiva ote, mutta se pitää ne molemmat sisällään verkkokoulutuskokonaisuuden hallinnan näkökulmasta.

Jokaisen verkkokoulutuksen vetäjän täytyy kehittää itsessään vastuukouluttajan ominaisuuksia ja taitoja, sillä ilman vastuukouluttajan todellista – ei vain nimettyä – olemassaoloa, verkkokoulutus epäonnistuu. Vastuukouluttajan roolin lisäksi verkkokoulutuksen vetäjä (voi) löytää itsestään verkkopersoonallisten ominaisuuksiensa ja verkkotyöskentelytottumustensa pohjalta eriytyviä edellä kuvattuja tutor- ja mentorrooleja.

 

 

Perusroolien muuntumisen mahdollisuuksia

 

Voidaan ajatella, että perusroolit taipuvat aina sen ympäristön ja toiminnan mukaisiksi, joissa toimitaan. Seuraavassa esitellään perusroolien toteutumista verkko-opiskelijarooleina, verkkojohtamisrooleina sekä verkkoasiakasrooleina. Viimeksi mainitulla on suuri merkitys, kun kehitetään ekauppaa ja siihen liittyvää asiakastuntemusta ja –markkinointia.

 

Luonnos verkko-opiskelijarooleiksi

Perusroolit voidaan käyttäytymistyyleinä jäsentää kolmella tavalla: vuorovaikutusprosessiin painottunut, vuorovaikutuksen sisältöön painottunut ja vuorovaikutuksen ja sisältöjen organisointiin painottunut käyttäytyminen. Näistä käyttäytymistyyleistä voidaan perusroolien avulla johtaa oppimisroolit eli verkko-opiskelijatyypit.

Vuorovaikutusprosessipainottuneita verkko-opiskelijatyyppejä ovat turvallisuuden tuoja, yhteyden luoja ja ylläpitäjä sekä esiintyjä. Turvallisuuden tuoja suuntautuu yksilöllisesti ja oppii ensisijaisesti toisten verkko-opiskelijoiden ja verkko-ohjaajien kokemusten ja prosessiin osallistumisen kautta. Yhteyden luoja ja ylläpitäjä suuntautuu ryhmäkeskeisesti ja hän oppii ensisijaisesti eläytymällä opiskelijaryhmän kokemuksiin ja sen toimitaan osallistumiseen. Esiintyjä on usein "äänessä" ja hän oppii omien näkemystensä ja tuntemustensa esittämisen kautta.

Vuorovaikutussisältöpainottuneita verkko-opiskelijatyyppejä ovat näkijä, oivaltaja ja paneutuja. Näkijä oppii assosiatiivisesti vuorovaikutussisältöjä yhdistelemällä, oivaltaja oppii sisällöistä intuitiivisesti keksimällä ja paneutuja oppii sisältöjä tutkimalla.

Verkkoprosessien johtaja on vuorovaikutuksen ja sisältöjen organisointiin painottunut verkko-opiskelijatyyppi. Hän oppii kokoamalla ja jäsentämällä verkko-opiskelussa toteutuvia kohtaamisia ja niihin liittyviä asiasisältöjä.

Verkko-opiskelijatyypit voidaan nimetä seuraavasti: yksilöllinen empatiaoppija, assosiatiivinen oppija, intuitiivinen oppija, yhteisöllinen empatiaoppija, itsessään oppija, tutkiva oppija ja organisoinnissa oppija.

Tuloksellisen verkko-opiskelun perusta on prosessuaalinen itseohjautuvuus. Kun perusroolien taipumista verkko-opiskelijatyypeiksi tarkastellaan tästä näkökulmasta, niin onnistuneessa verkko-opiskelussa ja -oppimisessa saavat ilmaisunsa ja kehittyvät yksilöempaattinen, assosiatiivinen, intuitiivinen, yhteisöempaattinen, itsekeskeinen, tutkiva ja organisoiva itseohjautuminen.

Kun mietitään, mihin verkko-opiskelijan pitää panostaa oppimisstrategioittensa kehittämisessä, niin olennaista on oman yksilöllisen oppimistyyppinsä löytäminen sekä se, miten siinä tulevat esille vuorovaikutusprosessiin, vuorovaikutuksen sisältöön sekä prosessin ja sisältöjen organisointiin suuntautunut verkkokäyttäytyminen.

 

Luonnos verkkojohtamisrooleiksi

 

Verkkojohtamisrooleja ovat

- turvallisuuden tuoja: kohtaamisjohtaja

- näkijä: strateginen johtaja

- oivaltaja: visiojohtaja

- yhteyden luoja ja ylläpitäjä: vuorovaikutusjohtaja

- esiintyjä: vertaisjohtaja

- paneutuja: substanssijohtaja

- verkkoprosessien johtaja: operatiivinen johtaja

 

Verkkojohtamisroolit ovat merkityksellisiä verkkoliiketoiminnassa, joka pitää sisällään erilaisia verkossa olevia toimijaryhmiä. Käytännössä tämä on mahdollista isoissa kansainvälisissä yrityksissä, joilla on lähes kokonaan verkossa (intranetissä/ekstranetissä) tapahtuvia toiminta-alueita. Myös eri yritysten tietoverkon kautta tapahtuva verkostoitunut yhteistyö voi olla alue, jossa verkkojohtaminen tulee välttämättömyydeksi.

Kohtaamisjohtajan perustehtävä on aktivoida toisia verkkotoimijoita työskentelemään verkossa. Hän on henkilökohtaisessa kontaktissa heihin. Hän pitää yllä tuttuutta ja innostaa myös jaetuilla foorumeilla osallistumaan. Tuottaessaan kohdatuksitulemiskokemuksia, hän saa verkkotoimijat astumaan esille ja tuomaan oman panoksensa verkkotyöskentelyyn.

Strategisen johtajan tehtävä verkkotyöskentelyssä on yhteisten linjojen ja toimintatapojen hahmottaminen. Olennaista on, että hän osaa löytää ne tapahtuvasta vuorovaikutuksesta ja työskentelystä, ei niinkään se, että hän "tiedottaa" kasvokkain sovituista linjauksista.

Visiojohtaja tuo verkkotyöskentelyyn mahdollisuuksia ja näkyjä, joista arkinen verkkotoiminta saa voimaa ja haasteita. Hänenkin toiminnassaan on tärkeää, että hän osaa löytää visiot ja haasteet verkkotyöskentelyprosessista, ei sen ulkopuolelta. Verkkotyöskentely menettää tulevaisuusvoimansa, jos siihen tuotetaan (kohtuuttomasti) ideoita ja näkyjä, jotka eivät ole oraina olleet olemassa itse verkkokanssakäymissisällöissä tekijöiden itsensä (tiedostamattaan) viljeleminä.

Vuorovaikutusjohtaja pitää yllä julkista työskentelyä huomaamalla kanssatyöskentelijöiden erilaiset ja erillään olevat teot, pohdinnat ja mielipiteet. Toisten osallistujien julkisen huomaamisen ja arvostuksen avulla hän toimii verkkotyöskentelyn prosessuaalisena moottorina, vaikka hän ei toisikaan varsinaiseen työskentelyyn omaan sisällöllistä erityispanostaan.

Vertaisjohtaja jakaa verkkotoimijoiden kokemuksia (eli hänellä on samanlaisia kokemuksia kuin heillä) sillä tavalla, että hän kertoo omista näkemyksistään ja ratkaisuistaan, jotka liittyvät muiden verkkotoimijoiden työskentelyyn. Vertaisjohtajalla on "substanssikokemuksia" verkkotyöskentelyn sisällöistä ja hän osaa omina kokemuksinaan puhua samoista asioista kuin verkkotyöskentelyn eri alueilla toimivat ihmiset. Vertaisjohtajan puhuessa omista kokemuksistaan toiset verkkotoimijat voivat samaistua häneen ja kehittää omaan verkkotoimintaansa sekä vahvistua tasavertaisuudessa ja siten arvokkaana jäsenenä verkkotyöskentelyn kokonaisuudessa.

Substanssijohtaja toimii verkkotyöskentelyn sisältöjen alueella. Hän paneutuu niihin ja tuottaa muille verkkotoimijoille materiaaleja verkkotyöskentelyn yksityiskohtien ja erillistehtävien hallintaan. Substanssijohtaja siis huolehtii siitä, että muilla verkkotoimijoilla on aina ajankohtainen ja riittävän syvällinen tehtävän suorittamiseen tarvittava tieto käytettävissään.

Operatiivinen johtaja pitää verkkotyöskentelyn tavoitteisiin, käytäntöihin ja ihmisiin liittyvät langat käsissään. Hän tietää ja osaa neuvoa mitä kenenkin missäkin tilanteessa pitää ottaa huomioon, jotta verkkotyöskentelyn kokonaisuus pysyy hallinnassa.

 

Luonnos verkkoasiakasrooleiksi

Kun perusrooleja tarkastellaan verkkokaupan asiakkaina, niin turvallisuuden tuoja, yhteyden luoja ja ylläpitäjä ja esiintyjä ovat kiinnostuneita siitä, miten heitä palvellaan. Näkijä, oivaltaja ja paneutuja taas ensisijaisesti kiinnittävät huomionsa tuotteisiin.

Turvallisuuden tuojalle on tärkeää, miten ekauppapalvelut ottavat kuluttajayksilöt huomioon. Yhteyden luojalle ja ylläpitäjälle on olennaista, miten verkkopalvelut kohtaavat kuluttajaryhmän. Esiintyjälle taas on tärkeintä, miten verkkopalvelu huomaa hänet itsensä yksilönä.

Näkijä kiinnittää huomionsa verkkotuotteissa siihen, miten ne tyydyttävät jotakin kokonaistarvetta. Oivaltajalle on tärkeää, että tuote on herätteellinen, sen voi "keksiä". Paneutujaa kiinnostaville verkkotuotteille on tärkeää, että ne tyydyttävät jotakin perustarvetta.

Verkkoprosessien johtajalle verkkoasiakkaana on olennaista palveluiden ja tuotteiden verkkokaupan kokonaistoimivuus – miten ne ovat esillä, miten niitä voi tilata, miten maksaminen tapahtuu, miten jakelu toimii sekä erityisesti se, miten ne muodostavat sujuvan kokonaisuuden.

Kun verkkokaupan asiakkaat voidaan hahmottaa yleisen verkkokäyttäytymisen perusteella, saadaan selville, onko verkkokaupassa kiinnitettävä huomiota palveluun, tuotteisiin vai kokonaistoimivuuteen sekä se, mihin verkkopalvelujen ja –tuotteitten tarjonnassa pitää panostaa. Asiakastyyppien painottuminen verkkoasiakaskunnassa kertoo ekaupan ylläpitäjälle ekaupan kehittämistrendit. Kun tunnetaan kulutussegmentit eli ekaupan toteuttamisen segmentit, verkkoasiakastyypit voidaan profiloida kulutussegmenttikäyttäytymisen ja –sisällön perusteella.

 

 

Verkkososiaalisuus

Verkkotoiminnan luonteen kuvauksella, verkkoemotionaalisuuden ja –rationaalisuuden tarkastelulla, verkkopersoonallisuuden ja –identiteetin hahmottamisella sekä verkkotoimijaroolien selvittämisellä on luotu perustaa verkkososiaalisuuden ymmärtämiselle. Paneudumme nyt lähemmin siihen.

Verkkososiaalisuus syntyy ja toteutuu tilanteessa, jossa yksilö tapaa verkkokumppaninsa edessään olevan näytön kautta ja jossa hän viestii toisille reagoimalla sormin näppäilemällä näyttöön ilmestyviin sanomisiin, puheenvuoroihin, asiakirjoihin ja muihin teksteihin. Yksilö tapaa itsekseen siellä jossakin – verkossa – olevat ihmiset.

Jos tilannetta tarkastelee kasvokkain toteutuvan kanssakäymisen perspektiivistä, näyttää siltä, että siinä ei ole lainkaan sosiaalisuutta. On vain yksilö – tietokone –suhde. Kuitenkin verkkovuorovaikutuksessa ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ja siksi se on sosiaalinen tapahtuma.

Verkkososiaalisuutta voi luonnehtia yksin – yhdessä –sosiaalisuudeksi, kun taas kasvokkainen sosiaalisuus on yhdessä – yhdessä –sosiaalisuutta (jaetussa fyysisessä tilassa syntyvää yliyksilöllistä yhteisyyttä). Tietoverkossa yksilöt rakentavat verkon välittämien viestien kautta "sosieteensa". Verkkososiaalisuus on välittynyttä sosiaalisuutta.

Välittynyttä sosiaalisuutta voi myös kutsua mielikuvasosiaalisuudeksi, sillä tietokoneella työskentelevät ihmiset itse(kseen) omien tulkintojensa kautta hahmottavat verkkokumppaninsa; heidän tunteensa, ajatuksensa ja aikomuksensa. Vuorovaikutusprosessi tarkentaa ja muuttaa yksilöiden mielikuvia toisista, mutta perustilanne säilyy aina samana: luon itse kumppanieni välittämien viestien kautta kuvani heistä ja heidän pyrkimyksistään.

Verkkososiaalisuus on individualistista sosiaalisuutta. Se ei ole jaettua, yhteistä sosiaalisuutta muuten kuin verkon välittämien mielikuvien yksilöllisissä tulkinnoissa. Individualistinen sosiaalisuus merkitsee kuitenkin sitä, että verkkoihmiset sekä heidän kanssakäymisensä ja tavoitteellinen työskentelynsä syntyy toisten ihmisten muodostaman kontaktipinnan kautta. Yhteisyys – vaikkakin välittynyt ja primaaristi yksilöllisesti tulkittuna – syntyy kanssakäymisessä ja muodostaa sosiaalisuutta. Verkossakaan ei olla yksin, vaan yhdessä, mutta yksin yhdessä.

Individualistinen yksin – yhdessä –sosiaalisuus pukeutuu, saa asunsa verkon faktisen luonteenpiirteiden ja niiden läpi syntyvien verkkotoimijaroolien jännitteessä, verkkoemotionaalisuuden ja –rationaalisuuden kautta sekä verkkopersoonallisuuksien ja –identiteettien kehkeytymisessä.

Tietoverkon kerroksellisuus, yllätyksellisyys jne. pakottavat sosiaalisuutta kuormittavan tasapainottomaksi, hukassa olevan tavoittamattomaksi jne. Kehittyvät verkkotoimijaroolit taas tuovat siihen päällekkäisyyksiä kestävää tasapainoa, herkkyyttä löytää odottamattomuuksista oivalluksia jne. Kommunikatiivisen verkon omat luonteenpiirteet pyrkivät estämään yksin – yhdessä –sosiaalisuuden syntymistä, kun taas verkkokokemusten synnyttämät ja vahvistamat verkkotoimijaroolit aikaansaavat aidon ja hedelmällisen verkkososiaalisuuden oppimista. Tämä verkkososiaalisuuden muotoutumisen jännite – verkon luonteenpiirteiden tuottama paine kohtaamattomuuteen ja kehittyvien verkkotoimijaroolien synnyttämä vuorovaikutus – on myös perusta verkkoyhteisöllisyyden kehkeytymisessä.

Verkkoemotionaalisuus tuo verkkososiaalisuuteen vahvan individualistisuuden: yksilöiden omat tunnereaktiot virittävät syntyvää verkkososiaalisuutta. Verkkorationaalisuus antaa verkkososiaalisuuden sisällölle vahvan fragmentaaris-individualistisen luonteen. Verkkopersoonien kehittyminen taas tuo verkkososiaalisuuteen vaihtoehtoisia ja prosessuaalisia kumppaneita ja muotoutuva verkkoidentiteetti antaa verkkososiaalisuudelle rohkeuden värin. Kypsä verkkososiaalisuus on rohkeiden ihmisten dynaamista ja monimuotoista kanssakäymistä, joka on avointa jatkuvalle uudestisyntymiselle.

Verkkososiaalisuus on paradoksi: sitä ei synny, jos verkkoihmiset eivät kasva rohkeiksi yksilöiksi. Verkkokanssakäyminen pyrkii katoamaan yksilöiden mielikuvallisuudeksi, elleivät yksilöt opi jakamaan mielikuviaan ja sen kautta luomaan yhteistä mielikuvien kohtaamistodellisuutta.

 

Verkkososiaalisuudesta kasvaa verkkoyhteisöllisyys

Verkkososiaalisuuden luonnehtiminen välittyneeksi individualistiseksi mielikuvasosiaalisuudeksi luo perustan verkkoyhteisöllisyydelle. Se on välittynyttä, individualistista mielikuvayhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden ydin on kokemus ja tunne kuulumisesta toisten ihmisten yhteyteen, se, että jokin yhteinen intressi, tavoite tai tehtävä liittää osallistujat kokemuksellisesti toisiinsa. Verkkoyhteisöllisyydessä tämä kokemus sitoutuu yksilöiden omiin mielikuviin.

Onko verkkoyhteisöllisyys sitten erilaista verrattuna kasvokkaiseen yhteisöllisyyteen? Eikö kasvokkaisessa yhteisöllisyydessäkin kokemus yhteisyydestä ole ensisijaisesti yksilöllinen? Vastaus on myönteinen, myös kokemus kasvokkaisesta yhteisyydestä on yksilöllinen, mutta se eroaa verkkokohtaamisista siinä, että yhteisyyskokemukset eivät pohjimmiltaan perustu yksilöiden mielikuviin, vaan yhteisissä kohtaamistilanteissa jaettuihin välittömiin vuorovaikutustekoihin ja –suhteisiin. Kasvokkaisen yhteisyyskokemuksen perusta on aidoissa yliyksilöllisissä (yksilöiden yhdessä muodostamissa) tapahtumissa, jotka toki myös jäävät kokijoiden mielikuviksi yhteisyydestä. Verkkoyhteisyys taas rakentuu aina ja alusta alkaen vain yksilöiden mielikuvien varaan.

Yksilöiden mielikuvien perustalta kehkeytyvä yhteisyyskokemus on alttiimpi uudelleenmuotoutumiselle ja hajoamiselle kuin fyysis-sosiaalinen yhteisyyskokemus. Siksi verkkoyhteisöllisyys on haavoittuvampi kuin liveyhteisöllisyys ja sillä on kasvokkaista yhteisöllisyyttä suurempi taipumus hajota osayhteisöllisyydeksi tai peräti ei-yhteisöllisyydeksi.

Verkon oman luonteen mukaisesti verkkoyhteisöllisyys usein on verkkoihmisten osayhteisöllisyyskokemuksista rakentuvaa yhteisyyttä. Tavallaan verkkoyhteisöllisyys on aina moniyhteisöllisyyttä, jonka yksilöt itse tekevät todeksi heille uniikeilla tavoillaan olla yhteydessä verkkokumppaneihin ja verkkosisältöihin. Kokijoiden näkökulmasta yhteisöllisyys muodostuu paloista: bisnesfi, njetnet, duuninet, nicehouse ja eoppinet verkkoyhteisöistä syntyy minun verkkoyhteisöllisyyteni.

Verkkoyhteisöllisyyden tendenssi ohentua ja hajota kohoaa kommunikatiivisen verkon luonteesta. Verkkoyhteisöllisyyden vahvistuminen taas saa voimansa verkkokäyttäytymisen ymmärtämisestä syntyvistä verkkotoimijarooleista.

Tarkastelemme ensin verkkoyhteisöllisyyden ohentumis- ja hajoamistendenssejä. Verkkokanssakäymisen nopeatempoisuus tekee vuorovaikutuksen laadusta lyhyttä ja keskeytyvää, pirstaleisuus tekee siitä osittaista, yllätyksellisyys ennakoimatonta, etäisyys välittynyttä, paljastavuuteen liittyy dokumentoituvuus, vangitsevuus saa vuorovaikutuksen itseensä imeväksi ja kerroksellisuus tekee siitä rasittavan monipolvista ja päällekkäistä.

Nämä laadut ovat verkkoyhteisöllisyyden, verkkoyhteenkuuluvuuden välttämättömyyksiä, jotka syntyvät kommunikatiivisen verkon "faktisesta" luonteesta. Ne ohentavat verkkoyhteisöllisyyttä verrattuna liveyhteisöllisyyteen. Ts. ne saavat aikaan sen, että kokemus yhteenkuuluvuudesta on verkossa heikompaa kuin kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Jos vain levoton nopeatempoisuus, poissaoleva etäisyys jne. pysyvät verkkokontakteissa vallitsevina yhteisyyskokemus särkyy, mikä merkitsee verkkoyhteisöllisyyden hajoamista tai että se ei pääse edes alkamaan. On vain yksilöiden näyttäytymisiä ja pistäytymisiä siellä sun täällä, mutta ei heidän jatkuviksi koettuja kohtaamisiaan.

Katsotaan seuraavassa tarkemmin, miten verkkoyhteisöllisyyden luontaiset pyrkimykset vaikuttavat ihmisten verkkoyhteisyyskokemukseen eli yhteyden luonteeseen.

Verkkoyhteisöllisyyden taipumus lyhyyteen ja keskeytyvyyteen tuottaa kokemuksen reaktiivisesta ja hetkellisestä yhteisyydestä. Verkkokumppaneiden viesteihin vain nopeasti reagoidaan, kommunikaation vuorovaikutuksellisuus ei ole paneutuvaa, vaan vastaamista ja kommentointia käsillä olevassa hetkessä. Ja seuraavat viestit tuottavat uusia hetkellisiä reaktioita, jotka eivät useinkaan vuorovaikutuksellisen jatkuvuuden kautta kytkeydy toisiinsa.

Verkkoyhteisöllisyyden osittaisuus taipumus, sisällöllinen pirstaleisuus saa aikaan kokemuksen sisällöllisesti kaoottisesta yhteisyydestä. Sisällöllinen kanssakäyminen koetaan epäjärjestyksen ja hahmottomuuden värittämänä. Viestien sisällöt ja niiden kautta viestejä lähettävät ihmiset ovat toisistaan irrallisia ja vuorovaikutus tuntuu muodottomalta.

Ennakoimattomuus verkkoyhteisöllisyyden tendenssinä tuottaa kummastelevaa ja hätkähdyttävää vuorovaikutusta. Yllätykselliset käänteet ja esille otot vuorovaikutussisällöissä herättävät ihmetystä – "mitähän tuo nyt tarkoittaa?" – ja pysähdyksiä – "voiko noinkin ajatella ja sanoa?"

Verkkoyhteisöllisyyden välittyneisyys vie verkkoihmiset erilleen toisistaan. Yksilöt haluavat seurailla ja tarkkailla, mitä toiset ihmiset viestivät ja miten vuorovaikutus alkaa kehittyä. Yhteisyys koetaan helposti ulkopuoliseksi katseluksi, "lurkkimiseksi".

Kanssakäymisen julkisuus, verkkoyhteisöllisyyden dokumentoituvuus laatu saa aikaan osallistumisessa suorituspainetta. Yhteisyys koetaan suoritukselliseksi – osallistuja miettii, millaisen näytteille panon hän toteuttaa ja tarkastelee toisten esiintymisiä suorituksina ja ajattelee, miten he selviytyvät verkkonäyttäytymisistään.

Itseensä imevyys, mukaan tempautuminen verkkoyhteisöllisyyden piirteenä merkitsee, että yksilöt sulautuvat toisaalta omaan verkkoaktiviteettiinsa, toisaalta verkkoihmisten sisällölliseen vuorovaikutukseen. Yhteisyys koetaan – usein tiedottomasti – yhteyteen hukkumisena. Sitä vaan on pakko roikkua mukana, syntyneistä sisällöllisistä kontakteista ei pääse irti, ja yhteydestä katoaa aito vastavuoroinen vuorovaikutuksellisuus.

Verkkotyöskentelyn kerroksellisuudessa tekeytyvä verkkoyhteisöllisyyden monipolvisuus ja päällekkäisyys ominaisuus tuottaa osallistujille kokemuksia, jotka tuntuvat hyökkääviltä ja päällekäyviltä. Yhteydet ovat aina liian runsaita, ne kuormittavat ja kaatuvat päälle.

Yhteisöllisyyden perusta, kokemus yhteydestä toisiin ihmisiin ja yhteisyys heidän kanssaan pyrkii verkkoyhteisöllisyydessä rakentumaan siis seuraavien piirteiden - reaktiivisuuden ja hetkellisyyden, sisällöllisen kaoottisuuden, kummastelun ja hätkähdyttävyyden, seurailun ja tarkkailun, suorituksellisuuden, sisällölliseen yhteyteen hukkumisen ja päälle kaatumisen – kautta.

Verkon luonteen oppiminen vahvistaa verkkotoimijarooleja. Niiden kehittyminen toimii vastavoimana verkon luontaiselle ohuelle ja hajoavalle yhteisöllisyydelle.

Turvallisuuden tuojan mukaan tulo tukee yksilöiden osallistumista hektiseen verkkoyhteisöllisyyteen. Turvallisuuden tuoja toimii verkkoyhteisöllisyyden nopeus- ja keskeytyvyystendenssin vastavoimana, kun hän kannustaa verkkokumppaneita kohtaamisiin kanssakäymisen lyhyydestä ja keskeytymisestä huolimatta ja kun hän osaa kertoa toisille verkon "todellisista" luonteenpiirteistä.

Näkijän löytyminen verkkotyöskentelyyn tuo siihen hahmoja. Kaoottinen verkkoviestintä saa järjestystä, sisällöllistä mieltä. Näkijä toimii verkkoyhteisöllisyyden osittaisuustendenssin vastavoimana.

Oivaltajan verkkotoimijaroolin nouseminen verkkoyhteisöllisyyden tekijäksi tuo siihen uusia ideoita ja oivalluksia. Yllätykselliset viestit eivät enää olekaan epämääräisen tavoittamattomia. Oivaltaja toimii verkkoyhteisöllisyyden ennakoimattomuuden vastavoimana.

Yhteyden luoja ja ylläpitäjä tukee verkossa käytävää monenkeskistä vuoropuhelua. Hän saattaa ihmisiä yhteen ja ymmärtämään toisiansa. Yhteyden luoja ja ylläpitäjä toimii välittyneen verkkoyhteisöllisyyden vastavoimana ollessaan itse vahvasti läsnäoleva ja auttaessaan toisia tulemaan kohdattaviksi ja kohtaaviksi.

Esiintyjän mukaan tulo verkkoyhteisöllisyyteen innostaa muita toteuttamaan heistä itsestään ja heidän näkemyksistään kertovaa viestintää. Hän tekee paljastavuuden voimavaraksi, ei varovaisuuden aiheuttajaksi. Esiintyjä toimii verkkoyhteisöllisyyden dokumentoituvuuden pelon vastavoimana, välittömyyteen rohkaisijana.

Paneutuja toimii yhteisöviestien imuissa tekeytyvien sisältöjen syventäjänä. Hän suuntaa verkkoyhteisöllisyyden vangitsevia imuja niiden hallinnaksi ja niistä oppimiseksi. Hän tekee kiinnostukset syvällisemmin tavoitettaviksi sisällöiksi. Paneutuja toimii riippuvuutta tuottavan verkkoyhteisöllisyyden vastavoimana.

Verkkoprosessien johtaja tuo verkkoyhteisöllisyyteen ryhtiä ja järjestystä. Hän pystyy pitämään koossa verkkotapahtumien kuormittavia samanaikaisuuksia. Hän toimii monipolvisuus- ja päällekkäisyystendenssin vastavoimana.

Mitä vahvistunut verkkokäyttäytyminen saa aikaan verkkoyhteisyyskokemuksissa? Osallistumisen tukeminen (turvallisuuden tuoja) voi johtaa reaktiivisen ja hetkellisen yhteyden kasvamiseen jatkuvaksi ja turvalliseksi. Hahmojen tuominen (näkijä) vaikuttaa siten, että sisällölliseen kaaokseen alkaa kehittyä jäsentyvä mieli. Sisällöllinen yhteys alkaa olla mielellistä. Uuden luominen (oivaltaja) saa aikaan yhteyskokemuksia, joissa kummastelevat ja hätkähdyttävät yhteydet muuttuvatkin innostaviksi sekä intuitiivisiksi että innovatiivisiksi yhteyksiksi. Monenkeskisen kanssakäymisen tukeminen (yhteyden luoja ja ylläpitäjä) vaimentaa tarkkailevaa ja seurailevaa osallistumista ja ihmisten välinen yhteys kasvaa läsnäolevaksi ja empaattiseksi. Henkilökohtaisuuteen rohkaiseminen (esiintyjä) tuo kanssakäymisyhteyteen rohkeaa ja toisille jaettua itseilmaisua. Sisältöjen syventäminen (paneutuja) kehittää ihmisten välistä yhteyttä pohtivaksi ja keskittyneeksi. Päällekkäisyyksien jäsentäminen (verkkoprosessien johtaja) tekee vuorovaikutuksellisista yhteyksistä priorisoituja ja kyseessä olevan toiminnan kannalta tehokkaita.

Verkkoyhteisöllisyys ollessaan ytimeltään välittynyttä, individualistista ja mielikuvallista, toteutuu kahden voiman jännitteessä! Tätä jännitekenttää voi kuvata seuraavan kuvion avulla.

 

 

                                Verkkoyhteisöllisyyden tendenssit (kommunikatiivisen verkon luonne)

Verkkoyhteisöllisyyden luonne

Verkkoyhteisöllisyys syntyy, kehittyy ja toteutuu edellä kuvattujen voimien (verkkoyhteisöllisyyden tendenssit) ja vastavoimien (verkkoyhteisöllisyyden vahvistuminen) polariteeteissa. Tämä merkitsee, että sillä on aina enemmän tai vähemmän ambivalentti luonne: pyrkimys ohentua ja hajota sekä pyrkimys kehittyä ehjästi koetuksi yhteisyydeksi.

Tämän ambivalenttiuden saa aikaan se, että verkkoyhteisöllisyyttä ei voi samalla tavalla havaita kuin kasvokkaista yhteisöllisyyttä. Verkkoyhteisöllisyys on tavoitettavissa vain välittävien merkkien, sanojen ja kuvien kautta. Verkkoyhteisöllisyys pitää luoda ja se onnistuu vain vahvistuvan verkkokäyttäytymisen avulla. Yhteisöllisyyden havaitsemattomuus ja luominen käyvät vastavuoroista leikkiä verkkoyhteisöllisyydessä. Tarkastelemme seuraavassa tätä leikkiä verkkoyhteisöllisyyden voimien ja vastavoimien kohtaamisena.

Havaitsemattomuudesta voimansa saava ohentumis- ja hajoamistendenssi pyrkii tekemään verkkoyhteisöllisyydestä hetkellistä reagointia, jossa ei synny kontaktia ihmisten välille. Verkkotoimijaroolien vahvistumisessa syntyvät luovat voimat saavat aikaan kohtaamista ja kohtaamissisältöihin syntyy mieli. Tämä vaikuttaa siten, että reaktiivisuus kasvaa verkkokumppaneiden tunnistamiseksi ja he tulevat toisilleen tutuiksi. Edellä kuvattu on verkkoyhteisöllisyyden kehittymisen ensimmäinen perusjännite.

 

Reaktiivinen yhteys   <------------->   Tutuksi tulemisen yhteys

Reaktiivinen yhteys muuttuu vähitellen toistaan irrallaan oleviksi kontakteiksi. Ne voivat toteutua samojen ja eri yksilöiden välillä sekä eri asiasisältöjen yhteydessä. Tutuksi tulemisen yhteys johtaa samanhenkisten sukulaissielujen löytymiseen. Syntyy kiinnostavia sisällöllisiä kohtaamisia, mutta myös erilaisuuden kautta vuorovaikutukseen kutsuvaa yhteisyyttä. Tästä kehittyy verkkoyhteisöllisyyden toinen perusjännite.

 

Erilliskontakteissa     <------------->     Sukulaissielujen  löytymisessä syntyvä
eläväyhteys                                           monenkeskinen yhteys

 

Erilliskontakteissa pysyvä yhteys on parhaimmillaan sitä, että yksilöt omissa mielikuvissaan jakavat toisten verkkoihmisten kanssa yhteisiä kokemuksia ja näkemyksiä. He ovat erilliskontakteista huolimatta mielikuvissaan yhdessä toisten kanssa.

Sukulaissielujen löytymisessä syntyvä monenkeskinen yhteys on parhaimmillaan sellaista, että osallistujien mielikuvissa tapahtuva kohtaaminen häipyy arkitietoisuudesta ja yksilöt kokevat yhteisen olemisen ja tekemisen tapahtuvan aidosti virtuaalisessa tilassa. Yksilöt kokemuksellisesti siirtyvät tietoverkon sisälle, virtuaalisen yhteisön jäseniksi.

Edellä kuvatulla tavalla kehkeytyy verkkoyhteisöllisyyden kolmas perusjännite.

 

Yksilöiden omissa  <----------------> Mielikuvallinen yhteisyys
mielikuvissa yhtei-                            häipyy virtuaaliseen
syyttä monien kans-                          tilaan, joka koetaan
sa (tietokoneen                                 toisten kanssa yhdessä
kautta)                                                jaetuksi ja todelliseksi
                                                           (tietokone häviää
                                                           tajunnasta)

Siirtyminen virtuaaliseen tilaan on verkkoyhteisöllisyyden huipentuma. Jos ihmiset elävät elämäänsä vain tässä tilassa, yhteys kasvokkaiseen kanssakäymiseen katoaa ja virtuaalisesta elämästä voi tulla pakopaikka, jolla väistetään kyvyttömyys kasvokkaiseen kohtaamiseen ja sosiaalisuuteen. Tässä mielessä "puhdasta" virtuaalisuutta voidaan pitää vaarallisena.

Virtuaalinen yhteisöllisyys voi myös olla tila, jossa osataan täysipainoisesti elää uudessa todellisuudessa ja siten rikastetaan elämää. Tällaista verkkoyhteisöllisyyden huipentumaa voi kuvata mm. seuraavilla arkikokemuksilla.

Ihminen toimii verkossa kuten livemaailmassakin. Virtuaalinen todellisuus ei enää kokemuksellisesti erotu erilaiseksi paikaksi, vaan se on normaalin jokapäiväistä, jonne mennään, kuten aamulla töihin.

"Aidossa" verkkoyhteisöllisyydessä yksilöt eivät ole kiinnostuneita verkkokumppaneittensa fyysisistä persoonista. On mielenkiintoista, että monet sanovat, etteivät he missään tapauksessa haluaisi tavata verkkokumppaneitaan "oikeasti". Tämä kertoo siitä, että verkkoyhteisöllisyys rakentuu ainoastaan verkkopersoonien kohtaamisen pohjalta ja se (saavutettu) tila halutaan säilyttää. Perusteluina on käytetty kokemuksia, joissa fyysiset tapaamiset ovat katkaisseet verkkokanssakäymisen ja –työskentelyn kehittymisen.

 

Verkkoyhteisöllisyyden perusjännitteiden kautta voidaan tarkastella,miten verkkoyhteisöllisyys voi kehittyä: eteneekö se reaktiivisesta yhteydestä erilliskontakteissa elävään yhteyteen vai tutuksi tulemisen yhteyteen jne. Nämä kehittymispyrkimykset on kuvattu seuraavassa kuvassa.

 

Reaktiivinen yhteys      Tutuksi tulemisen yhteys

                                                                       

Erilliskontakteissa          Sukulaissielujen  löytymisessä syntyvä
eläväyhteys                                         monenkeskinen yhteys

                                                                       

Yksilöiden omissa        Mielikuvallinen yhteisyys
mielikuvissa yhtei-                            häipyy virtuaaliseen
syyttä monien kans-                          tilaan, joka koetaan
sa (tietokoneen                                 toisten kanssa yhdessä
kautta)                                                jaetuksi ja todelliseksi
                                                           (tietokone häviää
                                                           tajunnasta)

Verkkoyhteisöllisyyttä vahvistavat taidot

Verkkoyhteisöllisyyttä vahvistavat taidot voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

• tietoisuuden kehittäminen verkon luonteesta, verkkoemotionaalisuudesta ja –rationaalisuudesta sekä verkkopersoonan
  moniminäisyydestä ja verkkoidentiteetistä,
• omien verkkotoimijaroolien tunnistaminen ja kehittäminen,
• verkkotyöskentelytapojen kehittäminen.

Kahta ensin mainittua on käsitelty edellisissä luvuissa, eikä niihin enää erikseen paneuduta. Verkkotyöskentelytaitoja ovat kyky aloitteellisuuteen, viettelemiseen ja taukojen tajuun. Aloitteellisuus on avointa ja julkista esiintymistä verkossa. Vietteleminen taas on epäsuoraa ja hiljaista, mutta kuitenkin näkyvää verkkotoimintaa. Taukojen taju liittyy hiljaisen tapahtumisen ja tiedon olemassa olon ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Aloitteellisuus, vietteleminen ja taukojen taju ovat taitoja, jotka liittyvät tasavertaiseen, hierarkisten valta-asemien poissaoloon perustuvaan osallistujien prosessuaaliseen kanssakäymiseen ja työskentelyyn.

Aloitteellisuus

Aloitteellisuus voi olla luonteeltaan suoraa. Silloin se ilmenee joko varsinaisena aloitteena, joka voi olla ehdotus, ilmoitus tai pyyntö, tai kysymyksenä. Viimeksi mainittu voi liittyä siihen, mitä mieltä joku on tai toiset ovat, miten joku kokee tai toiset kokevat sekä siihen, onko joku tehnyt tai toiset tehneet jotakin.

Ehdotuksesta esimerkkinä toiminee lause: "Tervehdys teille, hyvät osallistujat! Tuli mieleeni, että mitä, jos pitäisitte päiväkirjaa mielessänne) siitä, kuinka nopeasti/hitaasti ja suunnittelemattomasti/suunnitelmallisesti vastaatte toisten osallistujien esittämiin kommentteihin. Mitäs sanotte?"

Ilmoituksen esimerkkilause voisi olla seuraava: ""Hei, löysin hyvän keskustelun verkko-oppimisesta. Katsokaapa linkkia www.ihanhuuhaata.fi."

Pyyntölausealoitteellisuutta kuvaa lause: "Risto ja Liisa, te puhuitte tehtävissänne oman verkkotutortoimintanne muuttumisesta vuoden aktiivisen verkkotoiminnan aikana. Voitteko kertoa siitä meille kaikille?"

Aloitteellisuus voi olla luonteeltaan myös jatkavaa. Tämä tarkoittaa, että verkkotoimija yhtyy johonkin näkemykseen, kokemukseen tai aktiviteettiin, ja sitten jatkaa niistä jollakin tavalla eteenpäin. Toimija voi myös esittää näkemys-, kokemus- taiaktiviteettikritiikin, ja jatkaa sitten sen pohjalta näkemyksensä, kokemuksensa tai suorituksensa esille tuomista.

Näkemykseen yhtymisen esimerkki on seuraava: "Kirsti esitti, että tietoverkossa tapahtuvassa opiskelussa opiskelijat jäävät oman onnensa varaan, he eivät käytännössä saa riittävästi ohjausta. Tämä on tietysti totta, jos vertaa verkko-opiskelua kasvokkain tapahtuvaan ohjaukseen, jossa voi seurata, miten opiskelijat etenevät. Mutta verkko-opiskelu perustuukin ennen kaikkea opiskelijoiden itseohjautuvuuteen, ja se ei aina onnistu kaikilta."

Kokemukseen yhtyminen voi olla esimerkiksi seuraavanlaista: "Eero sanoi, että hän on välillä tuskastunut, kun ei saa vastausta verkossa esittämiinsä ajatuksiin. Tuttu kokemus! Mutta ´kokemuksesta olen oppinut´, että pitää olla välittämättä siitä, ettei esittämiinsä ajatuksiin verkossa läheskään aina reagoida. Ajatuksensa voi esittää myöhemmin uudestaan, ehkä jollakin toisella verkkofoorumilla."

Aloitteellisuus aktiviteettiin yhtymisenä voi näyttää tältä: "Haa, Leena! Kerroit mukavasti itsestäsi runomuodossa. Teenpä minäkin runon itsestäni, tulkaa muutkin mukaan.
Olen erakko,
joka viihtyy toisten seurassa.
Asiallisesti maallikko,
viisautta tavoittelemassa."

Näkemys-, kokemus- ja aktiviteettikritiikeistä aloitteellisuuden esimerkkeinä toimivat seuraavat lauseet:

"Keskustelussa esitetty väite tietoverkon pinnallisuudesta ei pidä paikkaansa. Se, että verkko näyttäytyy pinnallisena, johtuu siitä, että verkossa kaikki asiat ovat pirstaleina, yksi siellä, toinen tuolla. Verkon käyttäjän täytyy itse koostaa palat, ja silloin niistä syntyy syvällisiäkin kokonaisuuksia."

"Joku kertoi ahdistuvansa verkkokeskustelujen runsaudesta. Ahdistus voi varmasti olla tosi kokemus, mutta kannattaako verkon runsautta ottaa niin vakavasti. Minä ainakin poistan tai jätän lukematta sellaisen, mikä ei liity minua kiinnostaviin teemoihin tai kun en vain sillä hetkellä jaksa ottaa osaa."

"Kuulkaapas te Kiukaalan mukanaolijat. Te esitätte koko ajan
vain kysymyksiä, mutta ette kerro omista tekemisistänne mitään. Täällä verkossa pitää itsensä laittaa peliin. Jos ette sitä tee, teidät sivuutetaan, minä ainakin!"

Aloitteellisuuden laatua voi kuvata esillä olemiseksi ja itsensä peliin panemiseksi ja niihin liittyviä tunteita ovat rohkeus, kunnianhimo, innostus, voima yms.

 

Vietteleminen

Vietteleminen eli mukaantempaaminen, houkutteleminen, innostaminen jne. verkkotyöskentelemisenä tapahtuu mukaan menemisen kautta. Toimija hakeutuu ja eläytyy muiden osallistujien tilanteeseen ja kutsuu heitä sen kautta mukaan johonkin uuteen.

Mukaan meneminen voi tapahtua esimerkiksi seuraavasti: "Joo, Matti puhui hyvin opiskelijoiden vastustuksesta, kun yrittää saada heitä tekemään laadittuja verkkotehtäviä. Minulla on samanlaisia kokemuksia. On kyllä monta kertaa rassannut, kun olen suunnitellut hyvät tehtävät, mutta sitten niihin vastataan (jos vastataan) ihan lonkalta annettuja materiaaleja lukematta. Tässä tilanteessa olen kyllä sitten miettinyt, että pitääköhän verkkoon tällä tavalla lainkaan laatia tehtäviä. Mitä, jos "tehtävät" pitääkin löytää opiskelijoiden puheenvuoroista ja sitoa ne niihin?"

 

Vietteleminen voi tapahtua myös vastaan asettumisen herätteen läpi. Olemalla eri mieltä tai esittämällä toisenlaista osallistujat houkutellaan kiinnostumaan toimijan esittämästä asiasta, esimerkiksi seuraavalla tavalla: "Jarmo toi esille, että verkkokoulutusten pitää olla tarkkaan suunniteltuja ja rakenteistettuja. Toteutuneet verkkokoulutukset kuitenkin osoittavat, että koulutukset eivät etene suunnitelmien, vaan osallistujien toiminnan mukaisesti. Vapaa prosessuaalisuus on verkon aidon kommunikaationluonteen mukaista. Ja vapaa verkkoprosessi kestää vain viikon. Sitten alkaa uusi, ennalta suunnittelematon prosessi - jos alkaa!"

Kolmas viettelemismuoto on läsnäolon kautta vietteleminen. Siinä toimija ilmaisemalla jotenkin olemassa- tai läsnäolonsa tekee itsensä kiinnostavaksi ja sen pohjalta hän saa toiset syttymään esittämäänsä. Läsnäolon kautta vietteleminen liittyy erityisesti yhteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi: "Olen ollut vähän aikaa hiljaa ja miettinyt:
- mikä tekee minut läsnäolevaksi verkossa?
- pitääkö minun kertoa jotain itsestäni?
- voinko esiintyä verkossa erilaisissa rooleissa, tavallaan vaihtaa verkkopersoonaani?"

Viettelemisen erityinen laatu on tulla huomatuksi, mutta siihen sisältyy vahvasti se, että viettelijästä on löydettävissä enemmän kuin se, mitä huomatuksi tulemisessa havaitaan.

Viettelemisen tunnelaatuja ovat herkkyys, sallivuus, avoimuus, uteliaisuus jne.

 

Taukojen taju

Tauko verkkotyöskentelyn kolmantena jalkana liittyy verkossa esiintyvän hiljaisuuden ja katoamisen tajuamiseen aktiiviseksi tilaksi. Tyhjä on potentiaalisesti täysi, mutta sen pitää antaa täyttyä omalla voimallaan. Tauon tajuamiseen liittyy myös se, että sen sallitaan olevan ja jatkuvan, vaikka sen haluaisikin keskeyttää. Tauon sietäminen vaatii erityistä herkkyyttä, samoin kuin se, että osaa lopettaa tauon oikeaan aikaan. Kolmas taukotyöskentelyyn kutoutuva taito on taukojen tuottaminen. Verkkotoimijan täytyy joskus luopua aloitteellisuudesta ja viettelemisestä ja antaa aktiviteetin tyrehtyä. Tavallaan toimija tietoisesti poistuu joksikin aikaa verkkonäyttämöltä tai hän luopuu jostakin merkittävästä roolistaan ja jättää siihen liittyvän aineksen tyhjilleen.

Tauon verkkotoimintalaatu on hiljainen läsnäolo ja siihen liittyvät seesteisyyden, tavoittamattomuuden ja etäisyyden yms. tunteet.

 

Millaisiin verkkotyöskentelymuotoihin verkkotaidot liittyvät?

Aloitteellisuus, vietteleminen ja taukojen taju ovat prosessuaaliseen työskentelyyn kytkeytyviä taitoja. Ne eivät liity järjestelmällisiin, ennakolta tiukasti sovittuihin ja normitettuihin toimintatapoihin. Tästä seuraa, että toimivat verkkotyöskentelymuodot ovat luonteeltaan usein assosiatiivisia eli hyppelehtiviä tai akuutteja eli lehahtavia.

Assosiatiivinen hyppelehtivä verkkotyöskentely on jatkuvaa, etenevää. Se kulkee aiheesta toiseen siten, että aiheilla ei ole välitöntä yhteyttä toisiinsa. Esimerkiksi verkkotutorointikoulutuksessa tutorin roolin tarkastelusta hypätään verkkomateriaalien tuottamisen kysymyksiin ja niistä ponnahdetaan pohtimaan sitä, millaisia oppimisympäristöjä verkkopedagogiikassa on mielekästä käyttää ja siitä taas tutorin erilaisten tehtävien pohtimiseen jne.

Akuutti lehahtava verkkotyöskentely on epäjatkuvaa. Aihe tulee prosessin sisällöksi käynnissä olevan tilanteen mukaisesti, mutta se ei etene, vaan hiipuu kun se on ammennettu tyhjiin. Vuorovaikutuksen kuitenkin jatkuessa siihen pompahtaakin edellisen aiheen jälkeen jokin uusi aihe, joka ei enää mitenkään sivua edellistä.

Käytännössä verkkotyöskentely on hyppelehtivän ja lehahtavan toimintatavan yhdistelmä. Ensin saatetaan edetä assosiatiivisesti ja sitten pysähdytäänkin yllättäen johonkin erilliseen aiheeseen, ja kun sitä on aikansa prosessoitu, siirrytäänkin johonkin muuhun teemaan, jota hyppelehtien "tutkaillaan" eri puolilta.

Järjestelmällinen verkkotyöskentely liittyy sellaiseen verkkotoimintaan, jossa verkon käyttö yhdistyy kasvokkaiseen työskentelyyn. Silloin toiminnan eteneminen sovitulla tavalla antaa raamit vaikkapa opintosuoritukselle, joka edellyttää tietynlaista osallistumista, jotta opiskelija voi saada suoritusmerkinnän. Järjestelmällinen työskentely voi myös liittyä osaksi jotakin projektia, jonka toteuttaminen vaatii osallistujia tekemään systemaattisesti tiettyjä tekoja verkossa. Ja elleivät he sitä tee, hierarkisen vallan omaava projektin vetäjä voi asettaa osallistujille sanktioita.

Aito verkkotoiminta, jolla ei siis ole välitöntä kasvokkaista kytkentää, toteutuu aina hyppelehtivästi ja lehahtaen. Jos niitä yritetään sanktioiden avulla muuttaa järjestelmällisiksi, verkkotoiminta tyrehtyy.

Hyppelehtivä ja lehahtava verkkotyöskentely tarvitsee kuitenkin järjestelmällisyyttä tuekseen siten, että verkkovuorovaikutus- ja toimintaympäristö rakenteistetaan optimaalisella tavalla toimintaa tukevaksi: miten on mahdollista keskustella, miten jäsentävät koosteet ja kannanotot dokumentoidaan, onko mahdollisuutta reaaliaikaiseen vuoropuheluun, miten on järjestetty työskentelyn vetäjien osallistuminen? jne.

 

Viestintätaidot

Verkkoyhteisöllisyyden muodostumisessa viestinnällä on keskeinen merkitys. Siksi myös viestinnän luonteen ymmärtäminen ja sen kautta viestintätaidot ovat verkkoyhteisöllisyystaitoja.

Tietoverkossa tapahtuva viestintä voidaan jäsentää neljäntyyppiseksi viestinnäksi: esitysviestintä, suoritusviestintä, vuorovaikutusviestintä ja luomisviestintä. Kaksi viimeksi mainittua ovat erityisesti verkkoyhteisöllisyyden muodostumiseen liittyviä viestintätaitoja. Esitys- ja suoritusviestinnällä on myös vaikutuksensa verkkoyhteisöllisyyteen, mutta ne toteutuvat kuitenkin tilanteessa, jossa verkon ulkopuolisella toiminnalla on vahva yhteys verkkotyöskentelyyn.

Esitysviestintä liittyy tilanteeseen, jossa tietoverkkoon sijoitetaan toiminnassa tarvittavia materiaaleja ja lähteitä. Taidollisesti on kysymys tietoverkkomateriaalien tuottamis- ja esitystaidoista, eikä niillä ole verkkoyhteisöllisyyden kehittymisen kannalta keskeistä merkitystä.

Suoritusviestintä taas liittyy tilanteeseen, jossa toimijat voivat verkon avulla tai verkossa tehdä tehtäviä. Viestintä ei ole kovin vuorovaikutuksellista, sillä joku on laatinut suoritettavat tehtävät verkkoon ja suorittajat toimivat annettujen tehtävämääritysten mukaisesti. Suoritusviestinnässä on kysymys tietoverkon välineellisen käytön taidoista. Viestintätulokset ovat yhteydessä jonkin opintokokonaisuuden tai työtehtävän hyväksyttyyn tai hylättävään suorittamiseen, jota kontrolloi verkon ulkopuolinen taho, kuten oppilaitos tai työorganisaatio.

Koska suoritusviestintään ei sisälly kovinkaan paljon avointa prosessuaalisuutta, sen taidoilla ei myöskään ole paljon merkitystä verkkoyhteisöllisyyden muodostumisessa.

Verkkoyhteisöllisyyttä muodostavat viestintätaidot liittyvät siis erityisesti vuorovaikutus- ja luomisviestintään.

Vuorovaikutusviestinnässä on kysymys siitä, että verkko-osallistujat osaavat ylläpitää verkossa tapahtuvaa prosessia käynnissä. Siinä on olennaista, että he eivät suuntaa kanssakäymistä isoiksi monologeiksi tai viittauksiksi materiaalien ja lähteitten kautta tapahtuvaan kontaktointiin. Vuorovaikutusviestintään eivät myöskään kuulu suoritukselliset tehtäväksiannot, vaan prosessin kuluessa siitä itsestään nousevat täsmentävien kysymysten esittämiset ja kommentoinnit. Vuorovaikutusviestinnässä ei myöskään pyritä tuottamaan uutta, mutta vuorovaikutusprosessi voi tietysti toimia osallistujille virikkeenä uusien luovien oivallusten ja ratkaisujen keksimisessä.

Vuorovaikutusviestintä voidaan temaattisesti suunnata uuden luomiseen. Silloin se muuttuu luomisviestinnäksi. Siinä on olennaista, että osallistujat ovat alusta saakka tietoisia siitä, että he vuorovaikutusprosessin avulla pyrkivät synnyttämään jotakin uutta. Tämä uusi ei kuitenkaan ole ennen verkkotapahtumaa mitenkään tiedossa, vaan luomisviestinnässä luotetaan siihen, että osallistujien verkkoaktiivisuus tuottaa uusia näkemyksiä, ratkaisuja, malleja ja "keksintöjä".

Luomisviestintä edellyttää osallistujilta vahvaa aihetietoisuutta ja –osaamista, herkkyyttä nähdä verkkokanssakäymisessä kehkeytyviä luovia virikkeitä, taitoa ylläpitää luovaa prosessia sekä kykyä käsitteellistää havaintoja ja ilmaista ne toisille osallistujille.

Vuorovaikutus- ja luomisviestintä tapahtuvat puhtaasti verkossa. Niihin ei liity verkon ulkopuolisia, kasvokkaisia kytkentöjä, vaikka tietysti vuorovaikutus- ja luomisviestinnän ""tulokset" voivat vaikuttaa osallistujien tietoverkon ulkopuolisiin suhteisiin ja tehtäviin. Tietoverkossa tapahtuvan vuorovaikutus- ja luomisviestinnän spesifejä työkaluja ovat edellä kuvatut aloitteellisuus, vietteleminen ja taukojen taju.

 

 

 

Verkkoyhteisöllisyys ja verkkoyhteisö

Edellä on keskitytty verkkoyhteisöllisyyden tarkasteluun. Siinä on tarkoituksellisesti rajoituttu nimenomaan vain tietoverkossa tapahtuvan, virtuaalisen vuorovaikutuksen kautta muotoutuvaan yhteisöllisyyteen, jotta juuri tietoverkon itsensä synnyttämän yhteisöllisyyden laatu saataisiin selville.

Ihmisten toiminnan arki harvoin on puhdasta verkkotoimintaa. Yleensä tietoverkko osaltaan liittyy ihmisten fyysis-sosiaaliseen kanssakäymiseen ja työskentelyyn. Verkkoyhteisöllisyyden kytkeytyminen liveyhteisöllisyyteen, niiden samanaikainen rinnakkain- ja sisäkkäinolo on asia, johon täytyy erikseen paneutua. Tässä kirjassa siihen ei kuitenkaan ole ryhdytty. Tässä suoritetun verkkoyhteisöllisyyden tarkastelun kautta on haettu ja löydetty laadullista kitkaa, jonka hyödyntämisestä saadaan aineksia verkko- ja liveyhteisöllisyyden yhteispelin ymmärtämiseen.

Verkkoyhteisöllisyys ja verkkoyhteisö eivät tarkoita samaa. Yhteisöllisyys kuvaa ihmisten yhteenliittymisen laatua ja tapoja, yhteisö taas liittyy konkreettisiin ihmisten muodostamiin yhteenliittymiin. Verkkokäytännöissä ne tietysti kuitenkin läpäisevät toisensa. Tässä kirjassa ei juurikaan ole tarkasteltu verkkoyhteisöä.

Kun verkkoyhteisö otetaan kuvauksen ja selvittämisen kohteeksi, voitaisiin ensin paneutua yhteisön fyysisiin tekijöihin, joita verkkoyhteisössä ovat tekniikka ja sovellukset, joilla verkkoyhteisö rakennetaan. Aineellisiin puitteisiin liittyvät myös inhimilliset ja taloudelliset resurssit, joita verkkoyhteisön perustan luomisessa ja ylläpitämisessä tarvitaan.

Verkkoyhteisön resurssien tarkastelun jälkeen voitaisiin selvittää, mitä ne toiminnalliset tekijät ovat, jotka yhteisöä muokkaavat. Onko toiminta opiskelua, työntekoa vai vapaata yhdessä tekemistä? Mitä ovat opiskeluun, työntekoon ja vapaaseen yhdessä tekemiseen liittyvät konkreettiset toiminnot ja toimintatavat? Siis mitä verkkoyhteisössä tehdään!

Verkkoyhteisötekoihin kutoutuu vuorovaikutus- ja toimintakulttuuri – ne sävyt, tunnelmat ja henkinen liike, jotka tekevät verkkoyhteisöstä tietyntyylisen yhteisön. Tässä kirjassa on yleisellä tasolla tapahtuneessa verkkoyhteisöllisyyden hahmottamisessa käsitelty juuri tätä verkkoyhteisön tasoa.

Fyysisten puitteitten, varsinaisen toiminnan ja toimintakulttuurin päälle tai sisälle rakentuu verkkoyhteisön ainutkertainen identiteetti. Se, mitä verkkoyhteisöjen identiteetit ovat ja millaisia verkkoyhteisöön liittyviä yleisiä verkkoyhteisöidentiteetin tekijöitä ja kuvaajia voidaan löytää, on riippuvainen todellisten verkkoyhteisöjen empiirisestä ja kokemuksellisesta tutkimuksesta. On mentävä verkkoyhteisöjen käytäntöihin, jotta verkkoyhteisön identiteetistä voitaisiin sanoa jotakin konkreettista tai ymmärrettävää.

Verkkoyhteisön selvittäminen fyysiseltä, toiminnalliselta, kulttuuriselta ja identiteetin tasolta on haaste tulevaisuudelle. Ottakaamme se vastaan!

Verkkoyhteisöä voitaisiin tarkastella myös verkkoyhteisön rakentamisen perspektiivistä. Siitä on jo kirjoitettu kirjoja, esimerkiksi Amy Jo Kimin teos "Community Building on the Web". Siinä lähinnä pohjoisamerikkalaisten verkkoyhteisöjen kautta tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka verkkoyhteisön rakentamisessa ovat tärkeitä. Luettelomaisesti tiivistäen niitä ovat seuraavat:

• verkkoyhteisön tarkoituksen selkiinnyttäminen omistajien/ylläpitäjien ja käyttäjien tarpeet selvittämällä,
• verkkoyhteisön uniikin paikkaluonteen selvittäminen ja toteuttaminen (rakenteet ja visuaalinen ilme),
• profiilirakenteiden ja –välineiden selvittäminen ja verkkototeutus sekä verkkoyhteisön käyttäjien profilointi,
• verkkotoimijaroolien selvittäminen ja huomioon otto verkkoyhteisön käytännöissä,
• verkkoyhteisön johtamisen ja johtajuuden haltuunotto,
• verkkoyhteisökäyttäytymisetikettiin liittyvien asioiden selvittäminen ja niistä sopiminen,
• toteutettavien verkkotapahtumien luonteen ja muotojen selvittäminen,
• käytettävien verkkorituaalien ja riittien hahmotus ja yhteisökohtaisten tapojen miettiminen,
• sen selvittäminen, miten verkkoyhteisö voi jakaantua alayhteisöiksi ja –ryhmiksi.