…etäistä…

Ihmisten, joille verkkovuorovaikutus on vierasta, on vaikea ilmaista itseään, tuntemuksiaan ja ajatuksiaan näytöllä näkyvälle tekstille; heidän on vaikea tunnista kanssaihmisiä kirjoituksenpätkistä.

Ihmiset, jotka eivät koe fyysistä etäisyyttä vieraaksi, kokevat, että toiset ihmiset ovat etäisyydestä huolimatta lähellä. Välimatkan katoaminen verkon välittämänä ei kuitenkaan kumoa sitä kaipausta, mikä meillä ihmisillä on. Myös verkkokumppanin kanssa haluasi joskus istua alas ihan kasvokkain. Toisaalta kuitenkin syntyy myös kokemuksia, että verkkotuttuja tai –opiskelu- ja –työtovereita ei oikeastaan haluaakaan tavata kasvotusten. Sitä vaan haluaa säilyttää sellaisen yhteyden, mikä verkon välittämänä on syntynyt.

Verkkokanssakäymisen fyysinen välimatka tuottaa ihmisille sekä vieraannuttavia poissaolokokemuksia että koskettavia läsnäolokokemuksia. Se, miten verkkoetäisyyden tai –läheisyyden kokee, on paljolti kiinni sekä siitä millaiseen vuorovaikutukseen persoonallisuutemme on rakentunut että siitä, kuinka olemme oppineet kohtaamaan toisiamme tietoverkossa.

Kokemusesimerkki:

"Pitäisi tavata", kirjoitin. "Joo, olisi tosiaan hyvä, niin voitaisiin koota vähän yhteen näitä asioita", hän vastasi. Harmitti, kun tuo yhteistyökumppani oli niin etäällä. Tapaamisessa kuluisi kaksi päivää. Ehdotin, että tehdään puoli päivää samanaikaisesti "sen aiheen " kanssa hommia. Niin teimme: sähköpostiviestejä, lyhytsanomia, puhelinkeskusteluja. Niinä tunteina ei huomannut, että välillämme oli satoja kilometrejä. Olimme virtuaalisesti samassa tilassa ja saimme aikaan paljon tuloksia. Tuntui hyvältä. Mutta noiden intensiivituntien jälkeen olisi taas halunnut tavata ihan oikeasti, vaikka juoda kahvit yhdessä ja rupatella niitä näitä.

 

Nopeaa   sisältöpalasia   ennakoimatonta    etäistä   julkista   imevää    päällekkäistä   seitsemän..   tunnejännit..